Roihuvuoren ostoskeskus

Odotin matkaa Roihuvuoren ostoskeskukseen (Roihuvuorentie 24, 26, 28) innolla, sillä en ole koskaan aikaisemmin käynyt siellä ja oletin, että 1950-luvun lähiötä koristaa toki 1950-luvun sympaattinen ostari. Roihuvuoren ostari onkin yksi Helsingin ensimmäisiä; se rakennettiin vuosina 1956-59. Arkkitehtina toimi Esko Korhonen. Ostari koostuu kolmesta erillisestä rakennuksesta, jotka ovat sijoittuneet väljästi pienen aukion laidoille. Aukio istutuksineen ja vesialtaineen on kuitenkin vuosien mittaan tuhottu purkamalla ja asfaltoimalla, ja näin on saatu aikaan paikka ilman henkeä. Aukiolla oli aikoinaan jopa Elannon mainosvitriini ja erillinen kioski. Synkähkö talvinen päivä loi toki oman tunnelmansa, mutta melkein tuntui siltä kuin olisi ollut jossain Neuvostoliitossa, kun katseli taaimmaista Alepan rakennusta ja Roihuvuoren tien reunassa olevaa entistä apteekin rakennusta. Roihuvuoren ostarin apeus on siinä mielessä omituista, että siellä on nykyhelsinkiläisille ostareille harvinaisesti onnistuttu säilyttämään Kauppakamarin peruskonsepti ostoskeskuksesta paikkana, jossa kahden päivittäistavarakaupan kilpailu pitää liiketoiminnan vireänä ja asiakkaat valppaina. Ostarilla toimii sekä K-Market että Alepa. Lisäksi siellä on harvinainen säilynyt palvelulaitos: Posti. Tarjolla on myös R-kioski ja pankkiautomaatti, mikä ei sekään ole enää Helsingissä itsestäänselvyys.

Roihuvuoren ostarille pääsee keskustasta parhaiten siten, että matkustaa metrolla Herttoniemeen ja sieltä jatkaa busseilla 80 tai 82; pysäkki on melko lähellä ostaria.
Taaimmaisen rakennuksen valloittanut Alepa teippauksineen ja muutenkin ummistettuine julkisivuineen luo parakkimaisen vaikutelman.
Roihuvuorentietä reunustaa vanha apteekin talo, jossa toimii tätä kirjoitettaessa pois muuttava Mikromaja, Pizzeria Alania, Willy's Pub ja Itä-Helsingin musiikkiopisto. On ymmärrettävää, että rakennuksen fasadi avautuu torille päin, mutta tämä tuo mukanaan vastaavasti hassun pyllistyksen, jota ei ole oikein osattu ratkaista - Roihuvuorentien puoleinen julkisivu on nimittäin varsinainen takapiha:

Neuvostofiiliksiä korostaa vielä porrasrakenteiden liikuttavan huono kunto ja alueen yleinen epäsiisteys:Roihuvuoren ostarille onkin vaikea kuvitella kovin ruusuista tulevaisuutta. Yksi keino olisi muuttaa aukio takaisin viihtyisäksi alueeksi ja tehdä apteekin talolle jotain mielekästä. Ostarilla olisi edellytykset muodostaa jonkinlaista paikan henkeä - genus loci, niin kuin arkkitehtuurissa on tapana sanoa -, mutta tällä hetkellä se on epäilemättä yksi Helsingin hengettömimmistä ostareista. Nykykunnossaan se ei mielestäni kuuluu arkkitehtuurisilta arvoiltaan toiseksi korkeimpaan, "merkittävään" 2-luokkaan, niin kuin kaupunginmuseo on sitä arvottanut.

Useamman päivän ostariretkeily ei innostanut enää juurikaan kokeilemaan lisää pizzoja tai kebabia, mutta päätin siltikin vielä uskaltautua. Pizzeria Alaniasta olisi saanut pizzan kolmella täytteellä ja pienellä limulla 6 euron hintaan, mutta kun avasin oven, jätin syömäajatukset sikseen. Sisältä pelmahtava eltaantuneen rasvan haju oli yksinkertaisesti liikaa. Meninkin sitten Willy's Pubiin (avoinna joka päivä 09-01) juomaan yhden 3 euron tuopin ja otin sen kanssa aivan kelvollisen 1,50 maksaneen hodarin. Vaihtoehtona olisi ollut 1 euron "Iso nakki". Ankea oli pieni pubikin, mutta jotain sympaattistakin siinä kuitenkin oli. Tunnelmaa piristi kummasti omituinen yhteensattumus: kolme päivää aikaisemmin istui pohjoishaagalaisen ostaripubin viereisessä pöydässä kaksi venäläistä naista teetä juoden, ja täällä tapahtui sama - ainoastaan sillä erotuksella, että teepussien puutteessa naiset joutuivat tyytymään kahviin. Baarimikko ja yksi naisasiakas muistelivat sitä, kuinka 1970-luvulla ranskalaisten lisäksi saksalaisetkaan eivät suotuneet puhumaan kuin äidinkieltään. Yksi mies puhui taukoamatta kännykkään.

***