lauantai 27. tammikuuta 2007

Lauttasaaren ostoskeskus


Lauttasaaren ostoskeskuksessa (Lauttasaarentie 24) on Raymond Chandleria lainatakseni "persoonallisuutta kuin pahvimukilla". Olli Kivisen piirtämä rakennus valmistui vuonna 1970. Olen haikeana lukenut, että aiemmin paikalla oli puutaloja, kasvihuone ja myös elokuvateatteri. Ostari on orgaaninen osa myös Kivisen piirtämää Lauttasaaren keskuskorttelia. Ostarilta lähtevä kävelyraitti yrittää ikään kuin yhdistää sen kerrostaloasuntoihin jollakin ihmisläheisellä tavalla. Todellisuudessa tämä ajatus ei toimi lainkaan; raitilla ei ole mitään elämää, ei mitään paikan tuntua, ja massiiviset kerrostalotkin ovat epäinhimillisen rumia. Kaupunginmuseon ostari-inventaariossa ostari on sijoitettu keskimmäiseen 2-luokkaan "merkittävänä"; syy lienee se aikansa suunnitelusta kertova ja kohtuullisen hyvin säilynyt kokonaisuus, jonka tämä epäonnistunut keskuskortteli muodostaa. Syy kai sekin.

Pidänkin Lauttasaaren ostaria yhtenä epäonnistunneimista lajissaan. Laatikko se ei sentään ole, vaikka betonia onkin. Useammasta kerroksesta syntyy jonkinlainen rytmi, ja Otavantien puolella alimmassa kerroksessa oleva bensa-asema - nykyään St1 -tuo siihen jotain aikansa fiilistä.

Retkeilijälle Lauttasaaren ostari on aika tylsä, ja luulenpa, että se on ainoa Helsingin vanhoista ostareista, jossa ei voi nauttia edes pizzaa, kebabia tai keskiolutuoppia; yhtään ravintolaa ei nimittäin ole. Toiseen kerrokseen ryhdyin kuitenkin heti suunnittelemaankin sellaista - kiinteistönvälittäjä huuthelvettiin ja turhaan käyttämättä olevalle terassille aito terassi sanan nykymerkityksessä:

Ostarina ostari toimii toki hyvin. Siellä on alkuperäisen ajatuksen mukaisesti kaksi kilpailevaa päivittäistavarakauppaa: S-market ja K-market Westbest. Lisäksi löytyy Alko, Tiimari, jopa Helsingin Osuuspankki, totopisteellinen R-kioski, Instrumentarium, kello-ja kultasepänliike Figaro ja takakujalla kampaamo Kerttu Aaltonen. Ylemmissä kerroksissa toimii useita lakiasiaintoimistoja, kiinteistövälittäjä Erkkeri ja Helsingin seudun mielenterveysyhdistys. Alakerran toista päätä dominoi Kela. Pankkiautomaateistakin on toinen jäljellä.
Lauttasaareen pääsee parhaiten bussilla 20 Ruotsalaisen teatterin luota tai bussilla 65A, joka tulee Oulunkylästä, pysäkki löytyy vaikkapa Sokoksen tavaratalon kupeesta. Jos retkellä tulee nälkä, voit ensin surra sitä, että aivan ostarin lähiympäristössä ei ole ainuttakaan ruokapaikkaa, sitten voit iloita siitä, että pysäkki on lähellä ja ostari keskustan lähin vanha ostari, joten pääset nopeasti syömään ihan mihin haluat keskustassa. Jos taas tekee mieli olutta, on Otavantien toisella puolella, viereisessä talossa Lautta Pub, jossa voi ihmetellä sitä siistiä ja pikkuporvarillista kuvaa, joka vierailla Lauttasaaresta on. Siellä se nimittäin murskaantuu, kun juo 2,80 maksavaa keskioluttuoppia ja kuuntelee massiivisen volyymin jukeboxista Irwiniä ja uskaltautuu katselemaan ympärilleen.
PS. Uskallan olla poikkeuksellisen suorapuheinen, koska tällä kertaa en loukkaa vieraana kenenkään kotiseutuja. Asun nimittäin itse Lauttasaaressa, ja käyn ostamassa ostarilta toisinaan sen, mikä kaupungilta unohtui ostaa. Tiedän varsin hyvin, että juuri tällaisen asenteen myötä lähiöt kuolevat, mutta kukapa meistä olisi täydellinen.

***

3 kommenttia:

petiro kirjoitti...

Lauttasaaren ostoskeskus tuli hyvinkin tutuksi 80-luvun puolessavälissä, kun asuin Otavantiellä. Eihän siinä silloinkaan ollut muuta ilonaihetta kuin nuo kaksi kauppaa, mutta oikein sykähdyttää kuulla että toinen niistä on edelleenkin nimeltään Westbest! Varmasti yksi harvoista nykykaupoista jolla on yhä sama nimi.
Lautta-pubin tiloisaa toimi tuohon aikaan Kujakatti -niminen juottola, pieni kuin mikä se oli, mutta kesäisin saattoi joskus nautiskella sen terassista, joka oli ihan tavallinen huoneistoparveke kooltaan. Paikka meni arkisin kiinni viideltä ja viikonloppuisin yhdeltä, jolloin oli tapana valua Lauttasaaren sillan kupeeseen Mutteri -baariin (RIP). Jukepoksi luukutti ahkerasti Irwiniä jo silloin.
Terveisiä!

Markus kirjoitti...

Hyvä kirjoitus, mutta sen verran pitää korjata, että onhan ostaria vastapäätä kadun toisella puolella tarjolla jopa kolme ruokapaikkaa. Kotipizza, Picnic ja Esso. Eivät ole mitään kummoisia, mutta ruokaa niistä kaikista saa. Varsinkin Esso on pelastanut monet myöhäiset illat tai aikaiset aamut...

Anonyymi kirjoitti...

Lauttasaaren ostoskeskus on nyt sitten liittynyt niiden tahojen joukkoon, joka harrastaa pysäköinninvalvonnassa oman käden oikeutta sakkofirma ParkComin avustuksella. Sen vuoksi ostaria kannattaa boikotoida, kunnes sakkofirma saadaan häädettyä parkkihallista pois.