Väliaikatiedotus III: Tauko jatkuu edelleen

Työt ovat puskeneet koko ajan päälle tasaiseen tahtiin. Elo/syyskuun vaihteessa aloitan varmasti uudelleen ja saatan projektin loppuun. Taitaa olla niin, että kuusi ostaria puuttuu vielä. Sitten saatankin siirtyä lippakioskeihin.

Väliaikatiedotus II: Tauko jatkuu

Jotkut ovat jo kyselleet, olenko lopettanut blogin kokonaan. En ole. Työt vain kaatuivat niin pahasti niskaan. Yritän palata asiaan parin viikon sisällä.

Väliaikatiedotus: Tauko!

Joudun valitettavasti pitämään parin-kolmen viikon tauon. Ensin lyhyt loma ja sitten pitää tehdä vähän oikeaakin työtä. Palaan asiaan.

Konalan ostoskeskus

Vuonna 1963 valmistuneeseen ja Erkki Karvisen suunnittelemaan Konalan ostoskeskukseen (Kolsarintie 2) kannattaa tehdä retki ajoissa, sillä se kuuluu niihin Helsingin vanhoihin ostareihin, joita ei enää kohta ole. Vireillä on nimittäin kaavamuutos, joka muuttaisi tontin asuinalueeksi. Konalan ostari on Helsingin pienin, 1239 neliötä, ja nyt kun toiminta on alkanut jo hiipua, ei retkeilijälle ole muutenkaan paljoa nähtävää. Itse rakennuskin on kokenut paljon muutoksia, taaempi myymäläsiipi on vuodelta 1981, ja alunperin kahitiilinen julkisivu on vuonna 1983 rapistumisen jälkeen päällystetty epämääräisen rusehtavankeltaisella profiloidulla pellillä, joka sekin alkaa näyttää jo melko kulahtaneelta. Ostari on avoin vain yhdeltä suunnalta, ja peltiset julkisivut ovat varsin tylyjä. Toista puolta elävöittää rivi autotalleja. Kaupunginmuseon ostari-inventaariossakin se on sijoitettu huonoimpaan 3-luokkaan, joten tuskin sen purkamisesta nousee suurempaa hätää.

Konalan ostarille pääsee keskustasta parhaiten bussilla 45 Vihdintietä; autoliikkeiden kohdalla sijaitseva pysäkki on nimeltään Ruosilanpolku, ja ostari löytyy autoliikkeiden takaa parinsadan metrin päässä.

Toimijoita ostarilla on enää kolme: Alepa, Ravintola Vaahtera ja Kampaamo Maj-Britt Salo. Kiinteistönvälittäjä on juuri muuttanut pois, ja R-kioskista sekä pankkiautomaatista on jäljellä enää arkeologisia muistoja:



Ravintola Vaahtera tuntuu kuitenkin olevan sympaattinen lähiöravintola, jossa voi yhtä lailla lounastaa kuin juhlistaa iltaakin, ja toimii siellä toistakymmentä vuotta vanha olutklubikin. Kesällä ravintolalla on ostarin pihalla terassi. Ohjelmaakin tuntuu piisaavan; viime lokakuussa paikassa esiintyivät muun muassa Hasse Walli ja Jukka Tolonen. Kilpailun puutteesta kertoo se, että jouduin maksamaan oluesta ihan keskustahintoja: 4 euroa. Ruoaksi mietin ensin miehistä Talon pannua, mutta päädyin lopulta 8 euroa maksaneeseen suomenkielen kukkaseen: Viherpippuripossupataan, joka oli ihan hyvä mättöannos:

Vaahteran vessassa piti jälleen miettiä mainonnan ilmi- ja piiloviestejä:

***

Puotilan ostoskeskus

Puotilan ostoskeskus (Klaavuntie 11) valmistui vuonna 1961. Erkki Karvisen suunnittelemaa rakennusta on vuosien mittaan muutettu jonkin verran, jolloin siitä on tullut hieman umpinaisempi; Rusthollarintien puoleiset ns. kioskinopat on yhdistetty, ja avoimelle atrium-sisäpihalle on näin vähemmän käytäviä kuin ennen. Valkoisen otsalistan ja sisään vedetyn julkisivun tuoma ilme on ankaran horisontaalinen - joku voisi pitää sitä tylynäkin, mutta jotain viehättävää vanhassa pienessä ostarissa kuitenkin on. Kaupungimuseon inventaariossakin se on sijoitettu arvokkaimpaan 1-luokkaan.

Puotilan ostarille pääsee keskustasta helposti metrolla. Puotilan metroasemalta on ostarille kävelymatkaa parisataa metriä.

Puotilan ostari kuuluu selvästikin siihen sarjaan ostareita, jotka ovat hyytyneet tiukan markkinatalouden sykleissä, mutta muutamat onnenkantamoiset ovat tehneet siitä kuitenkin selviytymistarinan, joten mitään purku-uhkia ei ole - kaupungin omistaman tontin vuokrasopimus umpeutuu toistaiseksi vuonna 2020. Hävinneiden pankkien ja muun vanhan ostaritoiminnan tilalle on löytynyt monipuolisia ja myös mielenkiintoisia toimijoita. Päivittäistavarakauppoja on yksi: iso ja ilmeisen vireä Valintatalo. Toto-pisteellinen R-kioski ja Puotilan Pizzeria Kebab näyttävät samalta kuin miltei jokaisella ostarilla, mutta pizzerian saamat kolme tähteä kebabiin erikoistuneelta kebabille.com-sivustolta ja asiakkaiden runsaat kehuvat kommentit ovat lupaavia. Tässäpä malliksi yksi: "Puotilan kebab-mämmilä loihtii stadin loistavimmat mäiskeet niin kanuuna pizzat kuin aloittelu saldet, unohtamatta kepappeja. Mäiskeet tosiaan tulee ripeesti himaan ja hemulit on muutenkin ok jengiä. Suosittelen puotilan speciaalia." Kauneuttaan ja hyvinvointiaan voi hoitaa Puotilan fysikaalisessa hoitolaitoksessa, kampaamo Desiréssä ja parturi-kampaamo Salon Ellessä. Lisäksi löytyy Puotilan kukka. Yksi liikehuoneistoista on tyhjänä, koska paikalla toiminut kiinteistönvälitysfirma on juuri muuttanut pois. Varsinainen erikoisuus on kuitenkin pankin vanhoissa tiloissa toimiva sympaattinen ja jo 30 vuotta täyttänyt sekä myös muuallakin Suomessa esiintyvä Nukketeatteri Sampo, jonka hauskoilla nettisivuilla voi katsoa jopa pieniä netti-teatteriesityksiä. Teatterin tiloissa on myös puoti, josta voi ostaa levyjä, kirjoja ja nukketeatterriin liittyvää välineistöä.


Tutustuttuani nukketeatterin ystävällisen henkilökunnan johdatuksella teatterin isoihin tiloihin, oli aika aterioida. Suosituksista huolimatta en valinnut kebabia, koska tarjolla oli nukketeatterin tavoin jotain ostareille poikkeuksellista. Nuudeli Ky Nam tarjosi oikeita nuudeliannoksia eikä mitään kyynistä pikanuudelia. Ankka paistetuilla vihanneksilla maksoi 6 euroa - niin kuin kaikki muutkin annokset - ja oli vallan mainiota (lisäksi tarjolla on pienempiä 3 euron "eväsannoksia"). Vihannekset olivat juuri sopivan kypsennettyjä, ankka mureaa ja hyvää, ja juomani vesi ei näin tuntunut niin lohduttomalta - olutta ei nimittäin paikassa ollut tarjolla. Henkilökunta oli erittäin ystävällistä. Mainio kokemus.

Ja erikoisuudet sen kuin jatkuvat: Puotilan ostarilla on nimittäin ilmeisesti Suomen paras viskibaari. Olutravintola Pikkulinnun valikoimiin kuuluu tällä hetkellä lähes 300 viskiä, ja nimensä mukaisesti ravintolassa satsataan myös erilaisiin oluisiin, ja siellä järjestetään säännöllisesti erilaisia tapahtumia ja teemaviikkoja. Juomanlaskija-lehden kotisivuilla voi tutustua omistaja Markku Kistevirran ajatuksiin. Kehuissa ei ole kyse mistään pelkästä kotiseutuhengestä, vaan esimerkiksi brittiläinen Whisky Magazine on valinnut Pikkulinnun ryhmään "Great Whisky Bars of the World".

Valikoimahan ei ole se ainoa tekijä, ja niinpä laitoin paikalle saapuneen ystäväni, kuvanveistäjä Matti Peltokankaan kanssa baarimikon koetteelle. Mitään varsinaisia viskimiehiä kun emme ole, sai tämä sympaattinen ja ilmeisen asiantunteva sekä asiakkaisiin paneutuva naishenkilö ensin haarukoida makuamme, ja kun sitten kynttilänvalossa joimme hänen meille valitsemaansa 15 vuotta sherrytynnyrissä kypsynyttä skottilaista Glendronachia (hinta 7,20), oli tunnelma varsin leppoisa ja herrasmiesmäinen - vaikka kyse olikin pehmeästä ja yleensä naisen makuun sopivasta viskistä, jota me pehmot lopulta halusimme:

Ja pitihän sitä sitten maistaa Kistevirran oman reseptin mukaan pantua Severin-oluttakin ("suusta ladattavaa kuivaruutia"). Yhtä maailman vahvimmista oluista, Sam Adamsin parikymmenprosenttista emme sentään tohtineet maistaa. Pian olimme kuitenkin valmiita perusostarikokemukseen, jota sitäkin on tarjolla Puotilassa. Pub Neljä Vuodenaikaa (samalla omistajalla on myös pizzoja ja muuta ruokaa tarjoavan Ravintola Cocktail samassa rakennuksessa, mutta se oli kiinni) on kotoisa ostarikaljapaikka, jossa voi karaoksen laulamisen lisäksi toki pelata biljardiakin, ja kaksi voittoa Peltokankaasta kasipallossa kruunasi päivän kokemuksen:

Retki ostarille oli täydellinen, ja miltei harmitti lähteä takaisin keskustaan. Sympaattisin ostariseikkailu toistaiseksi, ja suosittelen erityisellä ponnekkuudella samaa kokemusta muillekin.

***

Puotinharjun ostoskeskus Puhos

Aivan jättimäisen Itäkeskuksen kupeella sinnittelevä Puotinharjun ostoskeskus (Kastelholmantie 2) on Helsingin vanhoista ostareista ainoa, jolla on erisnimi: Puhos. Alunperin puhoksestakin piti tulla yleisnimi, nimittäin yleisnimi ostareille. Uudessa Suomessa järjestettiin vuonna 1961 kilpailu, jossa etsittiin uutta nimeä ostoskeskukselle. Kustaa Vilkuna ehdotti sanaa 'puhto', joka on taloryhmää tarkoittava pohjalainen murresana; tästä johdettiin 'puhos'. Sana yrittettiinkin saada käyttöön, ja olen jostain lukenut esimerkiksi "Roihuvuoren puhoksesta", mutta lopulta se ei ottanut tuulta vaan hävisi sanavarastostamme.

Puotinharjun ostarin suunnitteli Erkki Karvinen, ja se valmistui vuonna 1965. Valmistuessaan se oli maamme suurin ostoskeskus. Kaksikerroksinen viuhkamainen vanha osa on edelleenkin melko vaikuttava pyöreine sisäpihoineen, mutta kokonaisuus on vuosien mittaan muuttunut vain huonompaan suuntaan. Etupihalla ollut allas suihkulähteineen on hävitetty ja rakennuskompleksia on jatkettu 1980-luvulla kahteen kertaan, jolloin rakennuksen ominaislaatu on pahasti kärsinyt. Vanhan puolen sisäpihalla on kuitenkin turistinkin mahdollista fiilistellä menneiden aikojen kaipuussa, ja olenkin sitä mieltä, että Puhos on Helsingin vanhoista ostareista yksi hienoimmista.

Puhos on kyennyt jatkamaan elämäänsä Itäkeskuksen kauppakeskuksesta huolimatta - tai ehkä juuri sen ansiosta. Samalla on kuitenkin syntynyt omituinen kahtiajakoisuus: vanha puoli on kuin kuoleva ostari, jossa on tyhjiä liikehuoneistoja, kapakoita, hautaustoimistoja ja mahdollisuus harrastaa bingoa, kun taas uutta puolta dominoi S-market ja monia muita nykykulutukseen liittyviä firmoja. En jaksakaan ryhtyä luetteloimaan kaikkea toimintaa vaan poimin jotain retkeilijälle sopivaa.

Puhokseen pääsee parhaiten keskustasta metrolla. Itäkeskuksen asemalta noustaan kadun yli Stoaan, ja sillalta Puhos jo näkyy. Matkaa on muutama sata metriä.



Vanhalla puolella voi tehdä löytöjä Fidan lähetystorilta; tarjontaa on aina isoista huonekaluista vaatteisin, kirjoihin ja pikkurihkamaan. Jos taas on kiinnostunut vähän laadukkaammasta nykyelektroniikasta ja kodinkoneista, voi mennä uudelle puolelle Cash-Storeen, jossa käytetyillä sähkövempaimilla on myös takuu.

Vanhalla puolella voi harrastaa kahdessakin paikassa thai-hierontaa, jos sellaiseen on taipumusta, ja itämaisia elintarvikkeita on myös tarjolla kahdessa paikassa. Tästä en kylläkään ole ihan varma, sillä kun menin Hodar Oriental Shopiin sisälle, olivat paikalla olleet viisi afrikkalaistaustaista miestä aivan yhtä hämmentyneitä kuin minä. Hyllyillä oli varsin vähän tavaraa, ei mitään hintalappuja ja halal-lihan pakastealtaat huusivat tyhjyyttään. Minulta kysyttiin mitä haluan ja kun sanoin vain katselevani, antoivat he minun katsella rauhassa ja jatkoivat touhujaan - yksi soitti halpaa kaukopuhelua jonnekin kauas. Paikka vaikutti pikemminkin maahanmuuttajajärjestön toimintapisteeltä. Toiseen paikkaan en sitten enää kehdannutkaan yrittää sisälle - niin samanlaiselta sekin vaikutti. Niinpä vaihdoin viihteelle ja aloitin tutustumisen Puhoksen kapakkaelämään. Vanhalla puolella on kaksi kaljakapakkaa. Isompi Puotinkrouvi oli varsin sympaattinen, tarjolla on biljardia, dartsia ja karaokea sekä 3 euron olutta:

Pienempi Ratapub, joka kantaa vielä Sam's Music Pubin kylttejä, oli vähän nuhjuisempi, mutta baarimikkona toiminut viehättävä nuorempi nainen oli varsin mukava, ja niinpä 5 euron tappio Jokeri Pokeriin ei tuntunutkaan niin pahalta. Päivän ensimmäisen oluen olisi saanut ennen yhtätoista 1,50 eurolla, mutta olin myöhässä:

Kolmas paikka on uuden puolen Olut Pankki - lieneekö pankin vanhat tilat? - ja siellä meno oli jo vilkkaampaa. Paikka oli jo puolilta päivin täynnä parlamentaarikkoja, ja savun sekä puheenörinän täyttämä kapakka oli selvästi aito ostarikapakka - verkosta spottasin myöhemmin vielä yllättäen tiedon, että kyseessä pitäisi olla Itä-Helsingin transujen kantapaikka. Tarjolla olisi ollut myös hyvä 2 euron snapsivalikoima:

Sitten olikin jo nälkä. Puotinkrouvissa olisi ollut tarjolla lammascurrya, mutta ajattelin, että mikrossa lämmitetty pakastemössö ei kuitenkaan olisi hyvää, joten suunnistin Pizza Hutiin. En periaatteessa harrasta ketjuravintoloita, mutta mieleeni tulvahtivat muistot 1980-luvulta, jolloin uusi Pizza Hutin pannupizza tuntui jotenkin erikoisen hyvältä, ja niinpä päätin ottaa lounasbuffetin kolmine pizzalajeineen. Alkuruoaksi söin kevätsipulikeittoa ja läjän salaattia:

Laskun toisella puolella oli kysely, jossa pyydettiin kertomaan käynnistäni. No, minäpä kerron. Taitaa mennä toiset kaksikymmentä vuotta ennen kuin taas käyn Pizza Hutissa. Tyhjässä ravintolassa pöytiin ohjaava hovi oli kuin autokauppias, salaattipöytä oli tylsä, pullamössöiset ja mauttomat pizza-slicet haaleita, ja sitä peperonia, jota oikeasti halusin, tuli tarjolle vasta sitten, kun olin jo syönyt niin etten jaksanut enää. Tunsin itseni vielä kaiken lisäksi petturiksi - nyt kaduttaa, etten syönyt Puotinkrouvin lammascurryä hintaan 4,80.

***

Lehtisaaren ostoskeskus

Äidinkielen sanojen yhdistelmät muodostavat äärettömän universumin. En ole esimerkiksi koskaan kuullut kenenkään sanovan ääneen lausetta: "Taidanpa tästä lähteä Lehtisaareen." Nyt on sekin koettu, eikä kaduta yhtään. Lehtisaaren ostoskeskuksen (Lehtisaarentie 1) suunnitteli Olli Kivinen, ja se valmistui vuonna 1967. Aluetta ollaan rakentamassa lisää, joten jos haluaa kokea vielä tätä väljää, luonnon keskelle sijoitettua - tässäkin tapauksessa ostaria taustoittaa metsäinen kukkula - ja valkoisuuden dominoimaa 1960-luvun lähiöarkkitehtuuria, matka Lehtisaareen on suositeltava. Ostarin virtaviivainen rakennus on hyvä esimerkki aikansa ankarasta modernismista, jota hallitsee tiukka horisontaalisuus ja valkoinen väri - oli sitten kyse otsalistan polttomaalatusta pellistä tai valkoiseksi maalatusta betonista. Kaupunginmuseon ostari-inventaariossa rakennus onkin sijoitettu parhaaseen 1-luokkaan. Ihmisten mielipiteet tosin vaihtelevat; tällaisen kommentin löysin Lehtisaaren kotisivujen keskustelupalstalta: "Milloin se karmea ostari puretaan, tyhjänä se siinä nököttää ja on RUMA. Tehkää jo jotain, harmittaa katsoa tönöä ohikulkiessaan."

Ostarina Lehtisaari onkin jo käytännöllisesti katsoen kuollut. Päivittäistavaraliikettä ei ole lainkaan, ja suuressa osassa liiketiloja on toimistoja. Alunperin huoltoasemaksi suunnitellussa kaksikerroksisen rakennuksen alaosassa toimii iso rengasliike Euromaster. Muita toimijoita ovat Mestaritarkastajat, Kultaiset Neliöt, Exiformat, Airisto Oy, Pitopalvelu Lady, A.I.K.A. mainos ja Finnparts Oy. Varsinaisia kävijöitä palvelee parturi-kampaamo Studio Shapen lisäksi vain yksi ravintola ja yksi lounaskahvila sekä maksuautomaatti. Tiloissa toimii myös Päiväkoti Pastelli. Pari liikehuoneistoa on tyhjillään:

Alueen uusi kaava saattaa muuttaa tilannetta, ja lisärakentamisen myötä ostarikin voi ehkä vielä jonakin päivänä palata olemaan ostari.

Retki keskustasta ostarille onnistuu parhaiten Elielinaukiolta busseilla 194 ja 195. Pysäkki on heti Lehtisaarentien risteyksen jälkeen. Ostari näkyy jo pysäkiltä, ja matkaa on noin 100 metriä.

Hauskin yllätys löytyi katetulta sisäkäytävältä. Yksi liikehuoneistoista toimii taiteilijoiden ateljeena. Viiden naisen muodostama Javinari-ryhmä maalaa häpeämättömästi ikkunat teippaamattomina, eikä syytä häpeilyyn olekaan, sillä maalaustelineillä olleet keskeneräiset öljymaalaukset kertoivat aidosta maalarin asenteesta. Näinkin ostari voi muuttua.

Ikävin yllätys oli sitten se, että pizzerian ja karaokepaikan yhdistelmä Saaren Pizzeria oli maanantaisin kiinni, joten jouduin tekemään ostariretken ilman keskioluttuoppia ja uteliaiden korvien virittämistä paikalliselle taajuudelle. Saattaa siis olla, että joudun toisenkin kerran elämässäni käymään Lehtisaaressa. Lounaspaikka kuitenkin löytyi, ja hieman koomisenkin ylisuurissa tiloissa toimivan Lehtisaaren lounaskahvilan kaksi matamia olivat kattaneet seisovan pöydän kotiruoastaan kukkuroilleen, hinta taisi olla vähän alle 8 euroa, ja sitten olinkin aidosti ostarilla kaljalla, koska jouduin oluen sijaan tyytymään kotikaljaan. Kokemus oli kuitenkin hauska, ja ruoka - lihamureke, kaalikääryleet, perunamuusi tai paistetut perunat - oikeasti itse tehtyä:

Juopottelun sijaan sorruin syöpöttelyyn, sillä tuhdin lihamurekeannoksen jälkeen halusin paneutua uuteen ravintolakriitikon uraani ja maistaa vielä kaalikäärylettä ja muusia, jotka havaitsin myös kelvoiksi:

***

Vuosaaren pohjoinen ostoskeskus

Vuosaaren pohjoinen ostoskeskus (Mustalahdentie 4) on ainoa jäljelle jäänyt Vuosaaren kolmesta vanhasta ostarista. Lauri Silvennoisen suunnittelema rakennus valmistui vuonna 1965. Alue on jäänyt muuten kuhisevan Vuosaaren varjoon, ja siksi siellä onkin jotenkin hauska lintukotomainen tunnelma; on kuin olisi siirtynyt 1960-luvulle. Pienessä ostarissa on erikseen toisessa kerroksessa pienempi toimisto-osa, jossa voi nykyään voi hoitaa lakiasioita tai hampaitaan. Ostari näyttäisi sinnittelevän juuri ja juuri pinnalla, ja jotenkin sille toivoisi hyvää tulevaisuutta, mutta alueelle suunnitteilla oleva kaavamuutos saattaa "nykyaikaistaa" alueen hengen pilalle.

Ostarilla on pieni istutuksilla varustettu keskeisaukio, jonka takana oleva käytävä halkaisee rakennuksen kahtia. Kaupunginmuseon ostari-inventaariossa se on sijoitettu arvokkaimpaan 1-luokkaan, mikä epäilemättä johtuu Silvennoisen suunnitteleman asuinalueen ja ostarin selkeästä ja hyvin säilyneestä yhteenkuuluvuudesta. Ostaria onkin esitetty suojeltavaksi. Lähistöllä oleva harvaan rakennettu 1960-luvun asutus ja puuistutukset luovat tietyllä tavalla intiimin tunnelman:

Ostarilla toimii nykyään iso S-market, totopisteellinen R-kioski, pankkiautomaatti, parturi-kampaamo Salon Pinky, Helsingin lähiöprojektin käynnistämä varsin vireän tuntuinen Vuosaaren lähiöasema sekä kolme kapakkaa. Yksi liikehuoneisto on tyhjillään.

Retkeilijä pääsee ostarille keskustasta parhaiten metrolla, josta vaihdetaan bussiin 90. Bussin päättäri on ostarin edustalla olevan Kangaslammen rannalla. Kävelymatkaa kertyy parisensataa metriä.


Kapakkakierroksen aloitin Pub Cheersistä. Ostarin hyvinvoinnista kertoo kai sekin, että oluesta joutui maksamaan 3,70. Raskaansarjan nyrkkeilijän habituksella varustettu tumma, asiallinen ja hyväntuulinen baarimikko tuntui pitävän väkeä hyvin hallinnassaan, vaikkakin melutaso oli välillä varsin korkea. Asiakaskunta oli iäkkäänpuoleista ja paljon nähnyttä, mutta sisään pelmahti myös nuorisoryhmä pelaamaan kasipalloa. Kuuntelin jukeboxista Hectoria ja katselin jättiscreeniltä, kuinka jompikumpi ruotsalaisista Kallurin sisaruksista voitti jossakin sisäratahallissa järjestetyn 60 m kilpailun:

Pub Cheersin jälkeen oli vuorossa Hangout 10, jossa olut maksoi 10 senttiä vähemmän ja jossa soi edelleen Hector; jonkun muun levyttämä Lumi teki enkelin eteiseen kuulosti Kari Tapiolta - varma en esittäjästä ole. Asiakaskunta oli rauhallisempaa ja ehkä vähän iäkkäämpää - viereisessä pöydässä pari ahtaajaa vaihtoi kokemuksia yhteisistä tuttavistaan.

Isossa ja siistissä pubissa oli tarjolla myös seisova lounas (joka päivä 7,60), mutta kassler ei jotenkin houkutellut, ja niinpä pelasin taas pitkästä aikaa Jokeri Pokeria. Voittoa tuli tasan 10 euroa, ja sen päätin sijoittaa kasslerin sijaan Vuosaaren Kebab & Pizzaan. Pizza nimeltä "Tulinen Anatolia" oli iso ja runsas, erittäin tulinen ja kaikin puolin maukas. En jaksanut edes syödä ihan kaikkea:

Ostarin viereisessä pienessä metsikössä on omituinen rakennelma. Kyseessä on kaupungin vuonna 1997 rakentama ns. ulkobaari, jossa "humput" - niin kuin pojaltani 1990-luvulla opin - saivat viettää aikaansa. Katetun oleskelutilan tuikkasi tuleen joku tuhopolttaja vuonna 2004, mutta ulkopöytä, rahit,wc ja roskalaatikko ovat vielä jäljellä. Ja oli siinä juotu tuoreeltaan kaljaakin, sillä pulloja oli vielä palauttamatta.

Ostarin edusta kertoo sitten toisenlaisesta todellisuudesta. Parkkipaikan vieressä on iso ja viihtyisä lasten leikkipuisto ja sen vieressä pieni Kangaslampi, jossa voi harrastaa myös retkeilyä julkisen taiteen pariin. Lammen rantapuistikossa on neljä Olli Salon veistämää arvoituksellista kivijärkälettä, joissa on erilaisia propelli- ja putkikuvioita; aiheistaan huolimatta ne ovat kuin vanhoja rituaaleissa käytettyjä kiviä. Kahdesta kaksiosaisesta teoksesta koostuvan vestoksen nimet ovat Putkisto I-II ja Propelli I-II.

Retki pohjoiseen Vuosaareen on siis varsin monipuolinen ja kokemisen arvoinen.

***

Kannelmäen ostoskeskus

Kannelmäen ostoskeskus (Vanhaistentie 1) on yksi Helsingin vanhimmista. Vuonna 1959 valmistuneen ostarin suunnitteli Erkki Karvinen. Ostari koostui alunperin neljästä erillisestä rakennuksesta ja kioskiparista. Eteläisin rakennus on sittemmin yhdistetty, ja muutoksia on muutenkin tehty runsaasti. Lisäksi ostari paloi melko pahasti uudenvuoden yönä 2001; sammutustöistä kertoviin kuviin voi tutustua Helsingin VPK:n kotisivuilla.

Ostari istuu varsin sujuvasti ympäristöönsä, ja Vanhaistentien puoleinen aukio istutuksineen ja veistoksineen korostaa sen sympaattista ilmettä. Kaupunginmuseon inventaariossa se on kuitenkin rankattu "ei-merkittävään" 3-luokkaan - tämä lienee siitä syystä, että muutoksia on tehty niin paljon. Mielestäni ostarin alueen tuottama fiilis on kuitenkin aika hieno, eikä esimerkiksi vanhoja kioskirakennuksia ole muilla ostareilla juurikaan säilynyt:

Lisärytmiä rakennuskokonaisuuteen tuo maaston muoto; etelän puolella rakennus on kaksikerroksinen. Voi tietenkin olla, että olen vain nostalginen, sillä etelän puolella totuin vierailemaan jo 1980-luvulla ensimmäisestä Volvo Amazon -rämästäni alkaen. Sama pakoputkikorjaamo toimii siellä edelleenkin.

Ostari on säilynyt varsin vireänä, mikä johtuu epäilemättä osin siitä, että pohjoispuolelle on noussut kaksi liikerakennusta lisää. Ostarilla toimii Posti, Nordea ja Alepa, terveyskauppa Ikivihreä, kukkakauppa Cardella, videovuokraamo Filmtown, Turvavyö Oy, Pakoputkihuolto Risto Tiittanen, Lasitusliike Help!, SOL Siivouspalvelut, Kannelmäen kukka, totopisteellinen R-kioski, Etelä-Kaarelan apteekki, parturi-kampaamo Kannelhius ja sitten tietysti ne pakolliset ravintolat sekä Kannelmäki Grilli. Helsingin kaupungin talous- ja suunnittelukeskuksen ostoskeskusselvityksessä vuodelta 2004 huomautetaan, että ravintola-asiakkaat tuppaavat aiheuttamaan häiriöitä mutta että "niihin on pyritty puuttumaan ajoissa".

Retkeilijä pääsee Kannelmäen ostarille keskustasta parhaiten Erottajalta bussilla 42; pysäkki on kumpaankiin suuntaan aivan ostarin edessä.

Aloitin ravintolatestauksen Pub Britanniasta, ja sitä ei ainakaan päiväsaikaan luonnehtisi häiriöpesäksi. Vuonna 1973 perustettu pub on jättimäisen iso ja myös hyvin siisti; lounasasiakkaita näytti olevan paljon, ja 6,80 maksaneet silakkapihvit houkuttelivat väsynyttä kulkijaa. Olut sen sijaan oli peräti 4,10, mikä lienee yksi kalleimmista ostarioluista Helsingissä. Silakkapihvien sijaan päätin kuitenkin muutaman päivän tauon jälkeen kokeilla kebabia. Ravintola Kannel on turkkilainen kebab- ja pizzapaikka, ja kanteleen sijaan siellä soi itämainen oud-luuttu. Lounastarjouksen riisikebab maksoi 6,00; vihannekset olivat tuoreita ja maukkaita, liha juuri siitä oikeanlaisesta vehkeestä tuoreeltaan höylättyä ja kastike hyvää:

Jälkiruokaoluen nautin 2 eurolla Lucky Barissa. Olen aiemmin todennut, että Kontulan ostarin Pub 94 on kuin maailmanloppu, mutta kyllä Lucky Bar taitaa sittenkin viedä voiton. Minua on myös aiemmin moitittu inhorealismista, mutta kyllä kyse on ihan kiihkottomasta realismista - tällaista elämä nyt vain on. Lucky Barin sisustus on huonokuntoisin ja epäsiistein, mitä koskaan olen Helsingissä bongannut. Asu alkaa jo ulkoa - heikkohermoisten ei kannata miettiä kovin tarkkaan sitä, mitä kuvan vasemman alanurkan kohdalla, hajonneen ikkunan luona on tuoreeltaan tapahtunut. Nautiskellessani oluttani viereisessä loosissa kaksi työtöntä keskusteli vaimojensa häijyydestä: toisen vaimo oli juuri silpunnut vaivalla täytetyn työttömyyskorvaushakemuksen "tuhannen pillun päreiksi". Toinen opetti: "Etkö sä vanhana merimiehenä tajua, ettei kapteenin puheille mennä koskaan muuten kuin silloin, kun on ihan oikeasti tärkeää asiaa."

Kannelmäen ostarilla voi slummailun lisäksi harrastaa onneksi myös taidetta. Ostarin edessä, istutusten keskellä on pienen vesialtaan reunalle - tai itse asiassa teoksen toinen kivipaasi on altaassa veden keskellä - sijoitettu varhainen abstrakti veistos. Harry Kivijärven veistos Kivet voitti vuonna 1964 ostarin veistoskilpailun, ja se pystytettiin vuonna 1965. Voin vain kuvitella sitä, kuinka moderni paikan henki Kannelmäen tuolloin valtasi.

***

Vuosaaren eteläinen ostoskeskus ja ns. Pikkuostari

On jotensakin kohtalon ivaa, että Helsingin ostareista se ainoa purettu on myös yksi niistä maineikkaimmista. Vuosaaren eteläisen ostoskeskuksen (Vuosaarentie 8) ja siihen yhdistyvät asuinrakennukset suunnitteli alunperin Viljo Revell. Revellin kuoltua vuonna 1964 hänen arkkitehtikumppaninsa Heikki Castrén vei suunnitelmat loppuun, ja ostari valmistui vuonna 1967. Asuin- ja liikerakennusten muodostamaa kokonaisuutta esiteltiin myös näyttelyssä Suomi rakentaa 1965-70. Kaupunginmuseon ostari-inventaariossa todetaan: "Ostoskeskuksella oli erityistä arkkitehtonista ja kaupunkikuvallista sekä lähiöhistoriallista arvoa". Ostari purettiin alkuvuodesta 2003. Kuva ostarista löytyy vaikkapa vallan mainiolta Albumit auki -sivustolta Kimmo Nylanderin ottamana.

Toinen, tavallaan ostariksi luokiteltava purettu kompleksi on Vuosaaren ns. Pikkuostari (Ulappasaarentie 2), entinen Raken liikekeskus, joka purettiin vuonna 2004. Sitä ei ole jostain syystä lainkaan noteerattu kaupunginmuseon vanhojen ostareiden inventaariossa Ostari - Lähiön sydän (2004), enkä ole saanut tarkempaa tietoa sen suunnittelijoista tai vaiheista. Tiivistä tietoa Vuosaaren kaikkien kolmen ostarin vaiheista löytyy Jukka Hoffrénin kotisivuilta.


Onneksi on olemassa ihmisiä, joilla on erikoisia harrastuksia, ja niinpä sain mahdollisuuden - ja luvan - käyttää Pikkuostarista kuvia, joita en itse ehtinyt ottamaan. Niissä kerrotaan surullista tarinaa siitä, kuinka ostari kuolee. Maailmalla ja nykyään myös Suomessa hylättyjen rakennusten uumenissa saattaa hiippailla ihmisiä, joiden ei ole tarkoitus tehdä mitään pahaa tai laitonta. He vievät mukanaan vain kuvia ja jättävät korkeintaan jalanjälkiä. Yksi hienoimmista hylkäämisen kulttuurihistoriaa kartoittavista suomalaisista sivustoista kantaa nimeä Silent Wall. Siellä voi tutustua Vuosaaren pikkuostarin loppuvaiheisiin ja moniin muihinkin mielenkiintoisiin kohteisiin. Kiitän sivuston ylläpitäjää avusta, jonka kautta tästäkin sivustosta tulee kokonaisuus.


***

Pukinmäen ostoskeskus

Helsingin purkutuomion saaneista ostareista Pukinmäen ostoskeskus (Eskolantie 2) korahtelee jo pahasti henkitoreissaan. Toivo Korhosen suunnittelema rakennus valmistui vuonna 1968. Suorakaidemallinen ostari on kaikessa tylsyydessäänkin jotenkin sympaattinen. Sisäänvedettyä lasista julkisivua varjostaa komeilla liimapuupalkeilla tuettu tasakatto. Kaupunginmuseon ostari-inventaariossa se on rankattu keskimmäiseen 2-luokkaan arkkitehtonisilta arvoiltaan "merkittävänä". Väistämätöntä tuhoahan tämä ei estä, ja kuulin yhdeltä kirpputorikauppiaalta, että vuokrasopimukset ovat voimassa kesäkuulle 2007, ja sitten "eletään kuukausi kerrallaan". Rakennuksen on selvästi annettu rapistua kaikessa rauhassa:

Mikään ostoparatiisi se ei ole muutenkaan ollut enää pitkään aikaan.

Retki ostarille onnistuu parhaiten Rautatientorilta bussilla 72, joka pysähtyy ihan ostarin edessä. Jos haluaa kokea harvinaisen junamatkan ostarille, onnistuu sekin - rautatieromantiikkaa ei paikallisjunissa ja Pukinmäen pysäkin kolhoissa tunnelmissa kuitenkaan ole.

Muhkeiden liimapuupalkkien alla kierteli koko ajan kaksi romaninaista Romano Bodos -lehteä kaupitellen. Sain tuntea taas ikääntyneeni: "Kiinnostaisiko setää Romano Bodos?"

Ostarilla toimii yksi päivittäistavarakauppa: K-market Säteri. Lisäksi varsin vireiltä näyttävät rautakauppa Rauta-Jaakko ja iso lemmikkieläinkauppa Musti & Mirri. Pankkiautomaattikin on vielä toiminnassa. Siihen se sitten melkein jääkin. Neljä muuta toimijaa ovat kirpputoreja. Yhden nimeksi tulkitsin Sitä sun tätä; muissa kolmessa ei mitään nimiä näkynyt. Kaiken kukkuraksi kolme liikkeistä oli kiinni Pukinmäessä vieraillessani. Siinä ainoassa avoinna olleessa oli kuitenkin hauskoja esineitä. Tarjolla oli jopa Kekkosen muotokuva vuodelta 1960 - pyyntö oli 120 euroa, mutta tinkimisenkin varaa olisi kuulemma ollut:

Ruokailuksi ei retki muuttunut, sillä kebabit ja pizzat loistivat poissaolollaan. Ostarin ainoa ravitsemusliike ravitsi vain lievää alkoholiaddiktiotani. Ravintola Paradisen keskioluttuoppi maksoi 3 euroa. Puusisustuksisen pubin asiakaskunnan ikärakenne ja elämänkokemukset olivat sellaisia, että ainakin paratiisin odotukset olivat jo kohtuullisen lähellä. Yhdessä pöydässä oli vähän nuorempaa väkeä, joka keskusteli digiboxeista ja kännykkäoperaattoreiden hinnoista. Viereisen loosin vanhempi seurue puhui ruoasta; naishenkilö piti yllättäen perunasta ja kananmunasta - miehen mielestä "kaikki ruoka on hyvää". Toinen mies oli hiljaa. Sitten nuorempi väki vaihtoi keskustelun viinaan. Yksi kertoi menneensä huonossa kunnossa lääkäriin. Lääkäri oli kirjoittanut diagnoosiksi krapulan ja mitannut 0,55 promillea. "Senkö lapun olisin sitten näyttänyt pomolle, häh?"

***

Lauttasaaren ostoskeskus

Lauttasaaren ostoskeskuksessa (Lauttasaarentie 24) on Raymond Chandleria lainatakseni "persoonallisuutta kuin pahvimukilla". Olli Kivisen piirtämä rakennus valmistui vuonna 1970. Olen haikeana lukenut, että aiemmin paikalla oli puutaloja, kasvihuone ja myös elokuvateatteri. Ostari on orgaaninen osa myös Kivisen piirtämää Lauttasaaren keskuskorttelia. Ostarilta lähtevä kävelyraitti yrittää ikään kuin yhdistää sen kerrostaloasuntoihin jollakin ihmisläheisellä tavalla. Todellisuudessa tämä ajatus ei toimi lainkaan; raitilla ei ole mitään elämää, ei mitään paikan tuntua, ja massiiviset kerrostalotkin ovat epäinhimillisen rumia. Kaupunginmuseon ostari-inventaariossa ostari on sijoitettu keskimmäiseen 2-luokkaan "merkittävänä"; syy lienee se aikansa suunnitelusta kertova ja kohtuullisen hyvin säilynyt kokonaisuus, jonka tämä epäonnistunut keskuskortteli muodostaa. Syy kai sekin.

Pidänkin Lauttasaaren ostaria yhtenä epäonnistunneimista lajissaan. Laatikko se ei sentään ole, vaikka betonia onkin. Useammasta kerroksesta syntyy jonkinlainen rytmi, ja Otavantien puolella alimmassa kerroksessa oleva bensa-asema - nykyään St1 -tuo siihen jotain aikansa fiilistä.

Retkeilijälle Lauttasaaren ostari on aika tylsä, ja luulenpa, että se on ainoa Helsingin vanhoista ostareista, jossa ei voi nauttia edes pizzaa, kebabia tai keskiolutuoppia; yhtään ravintolaa ei nimittäin ole. Toiseen kerrokseen ryhdyin kuitenkin heti suunnittelemaankin sellaista - kiinteistönvälittäjä huuthelvettiin ja turhaan käyttämättä olevalle terassille aito terassi sanan nykymerkityksessä:

Ostarina ostari toimii toki hyvin. Siellä on alkuperäisen ajatuksen mukaisesti kaksi kilpailevaa päivittäistavarakauppaa: S-market ja K-market Westbest. Lisäksi löytyy Alko, Tiimari, jopa Helsingin Osuuspankki, totopisteellinen R-kioski, Instrumentarium, kello-ja kultasepänliike Figaro ja takakujalla kampaamo Kerttu Aaltonen. Ylemmissä kerroksissa toimii useita lakiasiaintoimistoja, kiinteistövälittäjä Erkkeri ja Helsingin seudun mielenterveysyhdistys. Alakerran toista päätä dominoi Kela. Pankkiautomaateistakin on toinen jäljellä.

Lauttasaareen pääsee parhaiten bussilla 20 Ruotsalaisen teatterin luota tai bussilla 65A, joka tulee Oulunkylästä, pysäkki löytyy vaikkapa Sokoksen tavaratalon kupeesta. Jos retkellä tulee nälkä, voit ensin surra sitä, että aivan ostarin lähiympäristössä ei ole ainuttakaan ruokapaikkaa, sitten voit iloita siitä, että pysäkki on lähellä ja ostari keskustan lähin vanha ostari, joten pääset nopeasti syömään ihan mihin haluat keskustassa. Jos taas tekee mieli olutta, on Otavantien toisella puolella, viereisessä talossa Lautta Pub, jossa voi ihmetellä sitä siistiä ja pikkuporvarillista kuvaa, joka vierailla Lauttasaaresta on. Siellä se nimittäin murskaantuu, kun juo 2,80 maksavaa keskioluttuoppia ja kuuntelee massiivisen volyymin jukeboxista Irwiniä ja uskaltautuu katselemaan ympärilleen.

PS. Uskallan olla poikkeuksellisen suorapuheinen, koska tällä kertaa en loukkaa vieraana kenenkään kotiseutuja. Asun nimittäin itse Lauttasaaressa, ja käyn ostamassa ostarilta toisinaan sen, mikä kaupungilta unohtui ostaa. Tiedän varsin hyvin, että juuri tällaisen asenteen myötä lähiöt kuolevat, mutta kukapa meistä olisi täydellinen.

***

Siltamäen ostoskeskus

Muistan vielä, kun kansakoulun Henkisissä kilpailuissa lausuin Uuno Kailaan runon Sanat. Se alkoi: "Sanoja on monenlaisia." Ja näinhän se on. Kun kuulen sanan "Jakomäki", mieleeni tulee monenlaisia mielleyhtymiä, mutta kun kuulen sanan "Siltamäki", mieleeni ei tule yhtään mitään. Mutta tästä lähtien tulee edes jotain.

Siltamäen ostoskeskuksen (Jousimiehentie 3) suunnitteli Arkkitehtitoimisto Pentti Ahola, jonka käsialaa on myös Mellunmäen ostari, ja se edustaakin Mellunmäen tavoin hyvin 1970-luvun ostariarkkitehtuuria kaikessa tylsässä kuutioimaisuudessaan. Kutsuvat sitä rationalismiksi. Alunperin neljästä erillisestä osasta koostunut ostari koki miltei heti valmistuttuaan muutoksia: nykyinen uimahalli on yhdistetty kahdesta rakennuksesta vuonna 1973, jolloin kompleksiin liitettiin myös päiväkoti ja seutakuntakeskus, ja kokonaisuus sai näin myös sisäpihan. Pientä maustetta kokonaisuudelle antaa sininen koristeväri. Kaikkineen ei ympäröivä Siltamäkikään ole arkkitehtonisesti mitenkään hätkähdyttävä, joten ostari istuu kaikessa asiallisuudessaan kokonaisuuteen kaiketikin aivan asiallisesti. Kaupunginmuseon ostari-inventaariossa se on rankattu "merkittävänä" keskimmäiseen 2-luokkaan.

Siltamäen ostarille pääsee parhaiten Rautatieasemalta bussilla 70V. Pysäkki on ihan ostarin vieressä.
Ostari on kaksine päivittäistavarakauppoineen ihan toimiva. Siellä on K-Market Kavaljeeri, Siwa, totopisteellä varustettu R-kioski, pankki- ja maksuautomaatit, Siltamäen apteekki, parturi-kampaamo Salon Janine. Toimintaa elävöittävät myös Siltamäen uimahalli, Siltamäen päiväkoti ja Siltamäen seurakuntakeskus, jossa toimivat myös Martat. Ruokailla voi Pizzeria Abonessa - päivän pizza kahdella täytteellä 5,00 - ja Ravintola Rubiinissa, jossa voi myös siististi kaljoitella. Postista ei enää ole jäljellä kuin arkeologista aineistoa, mutta sehän ei ole ostarin vika vaan kuolemaa elävän postin vika:

Ravintola Rubiini on ostarikapakaksi varsin siisti, ja se on myös ilmeisen suosittu lounaspaikka. Olut maksoi 3,50 ja seisova lounaspöytä 8,50. Kumpaakaan en voittanut Jokeri Pokerista tapani mukaan vaan hävisin 6,00. Lihapullat italialaisittain korvasi kuitenkin pahan mielen. Muusi oli hyvää ja lihapullat ennen kaikkea itsetehtyjä eikä mitään tukusta noudettuja kuivia kokkareita:

Lisäksi paikan muheva kokki, joka täydensi vähän väliä lounaspöytää, oli selvästi ihminen, joka nauttii työstään ja on ylpeä siitä. Sellaisessa paikassa on hauska syödä - varsinkin kun ikuista lauluaan laulava Elvis vahti torstain hernesoppakattilaa. Samassa kohdassa iltaisin lienee karaoken ja pienen pyörähtelemisenkin aika ja paikka:

Ravintolassa on myös vireää harrastetoimintaa: siellä toimii Rubiinin olutklubi.

Ostarin kupeella voi myös kokea yllättävän taidekokemuksen. Ihan nurkan takana jököttää puistikon kupeessa Arvo Siikamäen veistos Lepotauko (1970-75). Minulle ei ole koskaan selvinnyt, miksi se on siinä ja miksi se on juuri siinä, mutta avaruushahmoa muistuttavan kasvottoman hahmon luoma tunnelma on hauskan arvoituksellinen. Ja jos kerrankin Siltamäkeen joku tulee eksyneeksi, kannattaa jatkaa veistokselta vielä eteenpäin kohti puistoa, sillä siellä sijaitsee yksi Helsingin hienoimmista julkisista veistoksista, puolalaissyntyisen mutta Suomessa jo pitkään asuneen Radoslaw Grytan Monumentti tavallisille vuodelta 1997.

***

Myllypuron ostoskeskus

Myllypuron ostoskeskus (Kiviparintie 2) kuuluu purettavien ostarien joukkoon. Vuonna 1965 valmistuneen betonilaatikon on suunnitellut Erkki Karvinen. Alunperin rakennus oli raaka betonibunkkeri, mutta vuonna 1995 se maalattiin valkoiseksi. Sisäpihan kaksi aukkoa saivat pyramidimaiset katteet jo vuonna 1977, myös Karvisen suunnitelmien mukaan:

Ostaria myös laajennettiin vuonna 1999, joten kovin alkuperäisenä se ei ole säilynyt. Sen ympäristön kaavaa ollaan parhaillaan muuttamassa, ja purettavan ostarin tilalle on suunnitelmissa palvelukeskus, jonka alakerrokset olisi varattu liikehuoneistoille. Asukkaille tämä taitaa sopia - ainakin eräs Myllypuron ateljeetaloissa asuva tuttavani totesi, ettei jää ostaria lainkaan kaipaamaan. Kaupunginmuseon inventaariossakin se on rankattu alimpaan 3-luokaan. Mutta kai joku betonibunkkerikin pitää joskus suojella muistomerkkinä siitä ajasta, jota me emme kuitenkaan ehkä niin kaipaa?

Ostarille pääsee parhaiten metrolla: se sijaitsee ihan Myllypuron aseman vieressä, tien toisella puolella.

Vielä 1990-luvulla ostarilla toimi kolme päivittäistavarakauppaa ja kolme pankkia, mutta nyt elämä on alkanut hiipua. K-market hoitaa ruokapuolta, ja tupakat voi ostaa R-kioskilta. Pankki- ja maksuautomaatit ovat vielä käytössä. Suutari on juuri lopettanut, samoin kuin videovuokraamo Makuuni sekä jopa kirpputori. Myllypuron parturiliikeessä saa vielä tukkaansa hoidettua. Lisäksi ostarilla toimii hammaslääkäri, Myllypuron kiinteistöhuolto ja ostarin kellarissa Suomen Kaupunkivarasto Oy. Mielenkiintoisin tarjonta löytyy Ararat Rice & Foodin liikkeestä. Itämaisia ruokatavaroita ja mausteita myyvä kauppa on varsin laadukas ja sen tarjonta monipuolista:

Janoisena tai nälkäisenä ostarilla ei luonnollisestikaan tarvitse olla. Syödä voi Ravintola Myllyrengissä, PizzaPrimassa ja Mega Pizzassa. Olin jo aterioinut aiemmin Mellunmäessä, joten ruokakokemukset saivat kuitenkin jäädä. PizzaPrimaa minulle kehuttiin viereisessä pubissa mainiona pihvipaikkana, mutta tiedä häntä. Testin aloitin Sky Star Pubista, jossa aamubissen saa 1,50 euron hintaan. Minä jouduin sentään maksamaan 2 euroa. Saatuani oluen eteeni, seuraani iskeytyi heti kumppani. Hän oli huomannut tummien teippausten takaa, että otan valokuvia ja teen muistiinpanoja. Ehdin jo vähän pelästyäkin, mutta hän olikin vain kiinnostunut harrastuksestani ja lopulta paljastui, että hänellä itselläänkin on koko ajan kamera taskussaan mielenkiintoisia yllätyksiä varten - äidin seinää koristaa nykyään kuulemma kuva hyökkäävästä metsosta. Kolme romaninuorukaista pelasi raha-automaatteja ja kuunteli jukeboxista Kari Tapiota mukana laulaen. Paloin halusta pyytää yhtä kuvaan, koska hänen vinossa ollut kapealierinen hattunsa ja pitkät, kiiltävät lakeerisaappaansa olivat häkellyttävän hienot. En kuitenkaan uskaltanut - ja nyt kaduttaa.

Ravintola Kummisetä oli iso ja aika pahoin kulahtanut karaokekapakka, ja kun varsinaiset fiilistelyt oli jo suoritettu Sky Starissa, siirryin nopeasti Myllyrenkiin. Aioin alunperin sivuuttaa koko kapakan, koska en oikein jaksa innostua HOK-Elannon ravintolatoiminnasta, mutta onneksi menin kuitenkin sisään. Paikka on siisti ja iso, ja siellä on tarjolla lounaiden lisäksi iltaohjelmaa: karaoke ja toisinaan elävääkin musiikkia. Onni oli se, että tapasin oluen ääressä vanhan tuttavani, taidemaalari Paavo Kauramäen:

Oli hauska nähdä 77-vuotias tinkimätön abstrakti maalari vireänä ja hyväkuntoisena ja vaihtaa hänen kanssaan jokunen sana taide-elämästä sekä lähiöiden maailmasta ja kantaravintoloista.

***

Mellunmäen ostoskeskus

Mellunmäen ostoskeskus (Korvatunturintie 2) tunnetaan kaupunginmuseon inventaariossa palvelukeskuksen nimellä; kiinteistöosakeyhtiön virallinen nimi on Mellunmäen liike- ja toimintakeskus. Oli miten oli, Mellunmäen ostari kuuluu kuolevien valaiden joukkoon: kaupungilla tutkitaan paraikaa mahdollisuutta kaavamuutokseen - purettavan ostarin tilalle on suunniteltu asuntoja.

Vuonna 1974 valmistunut ostari on betonipylväiden ja punatiilen muodostama laatikko, jonka on suunnitellut Arkkitehtuuritoimisto Pentti Ahola, ja kaupunginmuseon inventaariossa se on rankattu huonoimpaan 3-luokkaan. Enkä oikein uskokaan, että kukaan tulee itkemään menetettyjen arkkitehtonisten arvojen perää, jos ja kun se puretaan.

Ostarille pääsee parhaiten metrolla. Mellunmäen päätepysäkin asemalta käännytään oikealle ja kävellään viitisensataa metriä.
Mellunmäen ostarin suorakaidemallista ostaria dominoi valoisa sisähalli, jossa on hieman absurdi tunnelma. Ravintolan kärrynpyöräaidalla varustettu ja katettu "pihamökki" on vallannut hallista aimo palan, ja takaseinää koristaa Henri Pullan ja Kimmo Hela-Aron jättiläismäinen, lievästi graffitinomainen spreijattu scifi-maalaus Space is the Place! vuodelta 1989. Hallissa työskentelee myös krääsää myyvä perinteinen Helppo-Heikki.

Mellunmäessä Jeesuskin taitaa olla vähän rempallaan, kun rahanvaihtajat ovat miltei kaikonneet:




Mellunmäen ostarilla toimii sentään yksi päivittäistavarakauppa: Alepa. K-kaupan tyhjilleen jääneet isot tilat on vallannut Mellukirppis, jonka pöytien käyttöaste ei kuitenkaan ole kovin mittava. Kellarissa toimii päihdetyötä tekevä Vihreä Keidas, joka kehottaa ottamaan elämän haltuun. Alepan lisäksi sisätiloissa toimii jättimäinen Isännöitsijäkonttori, Mellunmäen kukka ja Ravintola Provinssi. Metroaseman puoleista päätyä hallitsee Mellunmäen seurakuntakeskus.

Ravintola Provinssi - avoinna 10:stä puolille öin - on varsin siisti lähiökapakka - olutkin maksaa peräti 3,70. Jumalat suosivat minua edelleen, ja sain tienattua lounaan Jokeri Pokerista - voittoakin jäi vielä euro. Kolmesta annoksesta valitsin 8,00 maksaneen uunimakkaran, ja se oli juuri sellainen kuin uunimakkaran tulee ollakin. Muusissakaan ei ollut mitään valittamista. Mainittakoon vielä, että lounaaseen kuulunut salaattipöytä oli kerrassaan hyvä. Jo vähän pidempään elämää nähnyt tarjoilija toimi myös kokkina ja oli varsin sympaattinen ja ruokailijasta huolehtiva henkilö. Pelatessani Jokeri Pokeria ja kuunnellesani taustalla soivaa Maija Vilkkumaan Ingalsin Lauraa sekä keittiöstä kuuluvaa roisia pihvin hakkausta minut valtasi outo lämpö: elämä on oikeastaan aika kivaa ja mielenkiintoista.

Provinssin sisustus on tummansävyistä, ja seiniä peittää kuviollinen kangastapetti, joka toi mukaan tiettyä venäläisyyttä - kun loositkin olivat vähän venäläistyyppisiä. Provinssin vessa omituisine koristeineen jatkoi absurdia tunnelmaa. Seinille oli maalattu sapluunalla afrikkalaisaiheisia kuvioita ja peilin yläpuolta koristi omituinen rituaalinaamio:

Oletin, että paikassa on täytynyt ennen olla toisenlainen ravintola, mutta eräs myöhemmin tapaamani tuttava väitti, että Provinssi on toiminut ostarilla alusta lähtien.

***

Kontulan ostoskeskus

Kontulan ostoskeskukselle (Ostostie 6) on käynyt onni onnettomuudessa. Onnella tarkoitan sitä, että se on likipitäen ainoa Helsingin vanhoista ostareista, joka on jatkanut vireästi elämäänsä, eikä loppua näy. Onnettomuudella tarkoitan syytä tähän onneen: se on nimittäin laajentunut vuosien mittaan niin isoksi, että alkuperäistä vanhaa ostaria ei tahdo oikein edes erottaa nykykokonaisuudesta. Sen vanhalla keskusaukiolla - nykyään pieneksi leikkipuistoksi tehty Lasten maailma - pääse kuitenkin vielä aistimaan sellaista tunnelmaa, josta henkii sen menneisyyskin. Menneisyys nimenomaan aitona ostoskeskuksena, sillä ihmiset liikkuvat ruokakasseineen ihan toisella tavalla kuin jossain Suursuon ostarilla.
Ostari sijaitsee Kontulan metroaseman kupeessa.

Kontulan ostari valmistui vuonna 1967, arkkitehtina toimi varsin tuntemattomaksi jäänyt Aino Tandefelt-Laurila. Vanha puoli koostuu neljästä rakennusmassasta. Eri osien väliin jäävät käytävät kohtaavat keskusaukiolla. Kokonaisuus on varsin toimiva, ja mittakaavaltaan jotensakin ihmisläheinen - mutta jostain syystä kaupunginmuseon ostari-inventaariossa se on sijoitettu alimpaan 3-luokkaan arkkitehtuurisilta arvoiltaan "ei-merkkitävänä".

Keskusaukion luonne syntyy myös pitkälti Heikki Häiväojan valkoiseksi maalatusta 12-metrisestä abstraktista betoniveistoksesta Yhteistyö, joka tällä hetkellä on kylläkin huipustaan kipeästi maalauksen tarpeessa. Veistos valmistui samaan aikaan ostarin kanssa, ja se valettiin samassa tehtaassa kuin ostarin rakennuselementitkin. Veistos nousi alunperin vesialtaasta, jolloin heijastus antoi sille vielä uuden ulottuvuuden. Allas on kuitenkin nykyään täytetty, ja siinä on istutuksia.




Kontulan ostari on niin laaja ja hyvin toimiva, että minun ei kannata tässä ryhtyä erittelemään sen palveluita: sieltä löytyy ruokakauppoja, pankkeja, apteekkeja, erikoisliikkeitä, kampaamoita, R-kioski, Alko yms. Erikoisliikkeistä eniten silmääni kiinnitti huomiota Antikvaarinen kirjakauppa J. Heinlahti. Hyvävalikoimainen ja hyvin järjestetty divari voittaa mennen tullen sarjan "Helsingin ostoskeskusten paras antikvariaatti".



Ravintolaturistillekin Kontulan ostari toi helpotuksen. Olin niin monena päivänä syönyt jo pizzaa tai kebabia, että kiinalainen ravintola Wing Wah oli huojentava näky. Sitä paitsi lounastarjouksena syömäni annos "naudanlihaa yu xing", joka maksoi 6,50, oli vallan mainio - itse asiassa parempi kuin moni keskustassa kokeilemani vastaava. Siistissä ja isossa ravintolassa on erikseen myös savuton puoli. Uskallan suositella sinne ihan varta vasten matkaa. Toki kebabia ja pizzaa oli tarjolla peräti kahdessa paikassa: El Hallal sekä Kontulan pizza & kebab, ja heikkohermoinen voi aina tyytyä erääseen yhdysvaltalaiseen "perheravintolaan" tai sitten sen kotimaiseen versioon nimeltä Kontulan katukeittiö. Uudella puolella ruokaravintoloita oli toki lisääkin.


Jälkiruoaksi testasin toki kaljapaikat, ja niitäkin on vanhalla puolella peräti kolme. Seurusteluravintola Wanha Rouva on siistein, mutta eivät sielläkään oikein rouvat päiväkahvejaan nauti. Suurin volyymi oli miesseurueella, joka muisteli armeija-aikojaan. Mainittakoon, että jumalat tuntuvat suojelevan projektiani: voitin Jokeri Pokerista jälleen rahaa, ja sain 9 euron voitollani syötyä taas lounaan.

Slummailijalle on tarjolla myös taivas. Pub 94 menee niin lähelle maailmanloppua kuin helsinkiläiskapakka vain voi mennä. Piskuista kapakkaa, jonka aamun happy hour tarjoaa bissseä hintaan 1,50, hallitsee biljardipöytä. Asiakaskunta on kaiken nähnyttä, ja ainoa korviini soimaan jäänyt kommentti oli erään riitelevän pariskunnan naisosapuolelta: "Vittu, sä et saa kuin hirven persettä!"

Merikarhu Pubin olutkin maksoi 2,20, ja tunnelma oli vähän rokahtavampi vaikkakin vähän kulahtanut. Levyautomaatti soi lujaa, mutta tatuoitu baarimikko vaikutti varsin sympaattiselta.

Oli hauska istuskella ikkunatiskin äärellä ja tarkastella keskuksen vilinää. Päivä ostoskeskuksessa oli onnistunut.


***

Herttoniemen ostoskeskus

Täytyy tunnustaa, että olen käynyt Pub Herttuassa - jonka virallinen nimi taitaakin olla Herttuan krouvi - muutaman kerran aiemminkin, mutta en ole koskaan tajunnut käyneeni samalla Herttoniemen ostoskeskuksessa (Hiihtäjäntie 1). Olen ajatellut paikkaa pikemminkin katua reunustavina tavallisina liikehuoneistoina. Katse ei aina osaa tarkentua, jos tietoa ei ole. Niinpä matkustin Herttoniemeen uusin silmin. Toinen uusi tieto on se, että ostari aiotaan purkaa ja rakentaa tilalle asuintaloja. Kun kyselin asiaa Herttuan tarjoilijalta, vieressäni tiskillä ollut vanhempi naisasiakas totesi: "Tähän tulee vanhusten palvelutalo, ja minä istun sitten tasan tässä samassa paikassa juomassa omaa, halvempaa oluttani." Tällä hetkellä vuokrasopimus on voimassa vuoteen 2009 asti, mutta kaupunki käy parhaillaan neuvotteluja, jotta sopimus raukenisi jo aiemmin.

Ostarin on suunnitellut Ilkka Martas, ja se valmistui vuonna 1960 - varsin vanhasta ostarista on siis kyse. Paikassa oli alunperin kymmenen liikettä ja jopa jo 1960-luvulla Alko. Nykyään se elää kuolemaansa ilman päivittäistavaraliikettä ja muita peruspalveluita - posti ja pankki ovat kadonneet jo aikoja sitten. Harmaalla aaltomineriitillä päällystetty julkisivu ei ole järin kaunis, eikä ostari muutenkaan hengi mitenkään olevansa erityisesti olevansa oma paikkansa. Kaupunginmuseon ostari-inventaariossa se on luokiteltu alimpaan, "ei-merkittävään" luokkaan, enkä ole kovinkaan voimakkaasti eri mieltä. Sen tulevan purkamisen myötä ei tulla menettämään traagisesti mitään jättimäisiä kulttuuriarvoja.

Ostarille pääsee keskustasta parhaiten metrolla. Asemalta kävellään vähän matkaa vasemmalle Hiihtäjäntien suuntaan.
Ostarilla toimii nykyään vaatimaton ja edullinen kinalaisravintola Peach Garden, Eyen-ketjuun kuuluva optikkoliike, videovuokraamo Filmtown, talonvaltausliikkeenä aloittanut nuorisotyötä tekevä kansalaisjärjestö Oranssi, somalien nuorisojärjestö Sonpet, IPA-kirppis ja Herttuan krouvi.

Olin syönyt jo aiemmin päivällä Kontulan ostarin kiinalaisessa ravintolassa, joten Peach Garden jäi kokematta. Lastauslaiturin vieressä, miltei takapihalla sijainnut piskuinen ravintola ei kyllä erityisesti houkutellutkaan ulkoisella olemuksellaan.


Alkon korvannut iso kirppis on vierailun arvoinen, ja sen tarjonta on melko monipuolista ja joiltakin osin vähän erikoistakin.




Herttuan krouvi on tavallisen kaljarahvaan lisäksi hevosmiesten paikka; se on toinen Helsingin ravintoloista, jossa voi pelata kuvallisesti totoa reaaliajassa - toinen on Stadin Tähti Sörkassa. Muuten iso kapakka on melko tyypillinen mauttomasti sisustettu ja vähän kulahtanut juottola. Päiväsaikaan asiakkaita ei ole paljoa. Normaalibissen sijaan nautin S-etukorttini avulla Carlsbergin kanta-asiakashintaan 3,10 euroa ja katselin muutamaa nuukahtaneen näköistä pariskuntaa, jotka eivät puhuneet mitään. Keskiviikkona ja sunnuntaina Herttuassa on karaoketanssit, perjantaina ja lauantaina väkeä tanssittaa - niin kuin liikuttava ulkokyltti kertoo - elävä tiskijukka. Eräs ystäväni meni syksyllä käymään sinne ja sai heti turpiinsa.


***

Roihuvuoren ostoskeskus

Odotin matkaa Roihuvuoren ostoskeskukseen (Roihuvuorentie 24, 26, 28) innolla, sillä en ole koskaan aikaisemmin käynyt siellä ja oletin, että 1950-luvun lähiötä koristaa toki 1950-luvun sympaattinen ostari. Roihuvuoren ostari onkin yksi Helsingin ensimmäisiä; se rakennettiin vuosina 1956-59. Arkkitehtina toimi Esko Korhonen. Ostari koostuu kolmesta erillisestä rakennuksesta, jotka ovat sijoittuneet väljästi pienen aukion laidoille. Aukio istutuksineen ja vesialtaineen on kuitenkin vuosien mittaan tuhottu purkamalla ja asfaltoimalla, ja näin on saatu aikaan paikka ilman henkeä. Aukiolla oli aikoinaan jopa Elannon mainosvitriini ja erillinen kioski. Synkähkö talvinen päivä loi toki oman tunnelmansa, mutta melkein tuntui siltä kuin olisi ollut jossain Neuvostoliitossa, kun katseli taaimmaista Alepan rakennusta ja Roihuvuoren tien reunassa olevaa entistä apteekin rakennusta. Roihuvuoren ostarin apeus on siinä mielessä omituista, että siellä on nykyhelsinkiläisille ostareille harvinaisesti onnistuttu säilyttämään Kauppakamarin peruskonsepti ostoskeskuksesta paikkana, jossa kahden päivittäistavarakaupan kilpailu pitää liiketoiminnan vireänä ja asiakkaat valppaina. Ostarilla toimii sekä K-Market että Alepa. Lisäksi siellä on harvinainen säilynyt palvelulaitos: Posti. Tarjolla on myös R-kioski ja pankkiautomaatti, mikä ei sekään ole enää Helsingissä itsestäänselvyys.

Roihuvuoren ostarille pääsee keskustasta parhaiten siten, että matkustaa metrolla Herttoniemeen ja sieltä jatkaa busseilla 80 tai 82; pysäkki on melko lähellä ostaria.
Taaimmaisen rakennuksen valloittanut Alepa teippauksineen ja muutenkin ummistettuine julkisivuineen luo parakkimaisen vaikutelman.
Roihuvuorentietä reunustaa vanha apteekin talo, jossa toimii tätä kirjoitettaessa pois muuttava Mikromaja, Pizzeria Alania, Willy's Pub ja Itä-Helsingin musiikkiopisto. On ymmärrettävää, että rakennuksen fasadi avautuu torille päin, mutta tämä tuo mukanaan vastaavasti hassun pyllistyksen, jota ei ole oikein osattu ratkaista - Roihuvuorentien puoleinen julkisivu on nimittäin varsinainen takapiha:

Neuvostofiiliksiä korostaa vielä porrasrakenteiden liikuttavan huono kunto ja alueen yleinen epäsiisteys:Roihuvuoren ostarille onkin vaikea kuvitella kovin ruusuista tulevaisuutta. Yksi keino olisi muuttaa aukio takaisin viihtyisäksi alueeksi ja tehdä apteekin talolle jotain mielekästä. Ostarilla olisi edellytykset muodostaa jonkinlaista paikan henkeä - genus loci, niin kuin arkkitehtuurissa on tapana sanoa -, mutta tällä hetkellä se on epäilemättä yksi Helsingin hengettömimmistä ostareista. Nykykunnossaan se ei mielestäni kuuluu arkkitehtuurisilta arvoiltaan toiseksi korkeimpaan, "merkittävään" 2-luokkaan, niin kuin kaupunginmuseo on sitä arvottanut.

Useamman päivän ostariretkeily ei innostanut enää juurikaan kokeilemaan lisää pizzoja tai kebabia, mutta päätin siltikin vielä uskaltautua. Pizzeria Alaniasta olisi saanut pizzan kolmella täytteellä ja pienellä limulla 6 euron hintaan, mutta kun avasin oven, jätin syömäajatukset sikseen. Sisältä pelmahtava eltaantuneen rasvan haju oli yksinkertaisesti liikaa. Meninkin sitten Willy's Pubiin (avoinna joka päivä 09-01) juomaan yhden 3 euron tuopin ja otin sen kanssa aivan kelvollisen 1,50 maksaneen hodarin. Vaihtoehtona olisi ollut 1 euron "Iso nakki". Ankea oli pieni pubikin, mutta jotain sympaattistakin siinä kuitenkin oli. Tunnelmaa piristi kummasti omituinen yhteensattumus: kolme päivää aikaisemmin istui pohjoishaagalaisen ostaripubin viereisessä pöydässä kaksi venäläistä naista teetä juoden, ja täällä tapahtui sama - ainoastaan sillä erotuksella, että teepussien puutteessa naiset joutuivat tyytymään kahviin. Baarimikko ja yksi naisasiakas muistelivat sitä, kuinka 1970-luvulla ranskalaisten lisäksi saksalaisetkaan eivät suotuneet puhumaan kuin äidinkieltään. Yksi mies puhui taukoamatta kännykkään.

***

Erätori (Herttoniemi)

Retkestä Herttoniemen Erätorille (Hiihtomäentie 39) ei ole kovinkaan paljoa kerrottavaa, niin vähän ostaria paikka - lähinnä S-marketin ja pizzerian yhdistelmä - enää muistuttaa. Kaupunginmuseon ostarikartoituskaan ei tulkitse Erätoria aivan kiistattomasti ns. vanhaksi ostoskeskukseksi vaan kertoo sen edustavan "ostoskeskusarkkitehtuurin esivaihetta". Eräässä tuoreessa esitteessä sitä nimitettiin "entiseksi ostoskeskukseksi". Eliel Muoniovaaran - jonka tunnetuimpia rakennuksia Helsingissä ovat Metallitalo ja Aikatalo - piirtämä kompleksi suunniteltiin vuonna 1955, ja se valmistui seuraavana vuonna. Näin se on kuitenkin Helsingin lähiöiden vanhin ostoskeskus, ja siinä toimi nykyisen S-marketin kohdalla vielä 1960-luvun lopulla kuusi erillistä liikettä, joten en oikein ymmärrä, miksei se olisi ostoskeskus, vaikka se suunniteltiinkin ennen kuin Kauppakamari antoi ohjeistuksensa ostoskeskusten suunnitellulle. Helsingin ostoskeskuksia harrastavan retkeilijän on siis varsin aiheellista suorittaa pyhiinvaellusmatka Erätorille. Myös kaupunginmuseon ostari-inventaario on arvottanut Erätorin arkkitehtuuriltaan ja ympäristöarvoiltaan korkeimpaan 1-luokkaan.

Parhaiten Erätorille pääsee keskustasta metrolla. Herttoniemen aseman Vanhan Herttoniemen puolelta lähtee bussi 80 kohti Erätoria. Pysäkki on aivan ostarin vieressä, niin kuin palatessakin.
Erätori koostuu kolmikerroksisesta toimistorakennuksesta ja yksikerroksisesta liikerakennuksesta. Liikerakennuksessa Kettutien ja Erätorin puolella ei ole jäljellä kuin iso S-market, R-kioski, pankkiautomaatti ja marketin aulan maksuautomaatti, Pizzeria Foxy Bear ja yhtä liikehuoneistoa pimennettyine ikkunoineen hallitseva Rakennustarkastusyhdistys RTY. Marketin takana olevan ajoliuskan kellarissa toimii Herttoniemen LVI-Huolto. Hiihtomäentien puoleisessa toimistorakennuksessa, jossa toimi aikoinaan elokuvateatterikikin, toimivat Thai-hierontapaikka Oriente, Suomen kylmäyhdistys, portaita maahan tuova ja remontteja tekevä Seppino, Arkkitehtitoimisto Matti Rotko ja Pekka Hyvönen, Tilitoimisto Rahajono, Oy Vesirakennus, ja omituinen taidegalleria, Galleria Eva, jossa saa pitää omatoimisen näyttelyn 100 euroa/viikko. Kun yritin löytää asiasta lisätietoja, ei ikkunassa annettu www-osoite kuitenkaan toiminut. Kiehtovin kyltti oli kuitenkin pieni lappunen, joka kertoi prätkäklubin sijainnista toimistorakennuksessa. Jinx Crow MC pitää majaansa rakennuksessa, mutta ainoa löytämäni tieto klubin olemassaolosta löytyi norjalaisesta www-osoitteesta. Harrikoilla miehet ajavat, mutta muu toiminta jääkin sitten mysteeriksi.

Erätori herätti minussakin asuvan pienen arkkitehdin. Jos aluetta halutaan kehittää ja pitää yllä sen ympäristöön sopeutuvaa 1950-luvun luonnetta, olisiko vaihtoehto purkaa ruma kolmikerroksinen toimistorakennus, rakentaa sen tilalle matala, selkeäsi uusi mutta muuta ostaria myötäilevä liiketila ja häätää liiketiloista toimistot? Erätorin seutu on hyvin säilynyttä 1950-luvun Helsinkiä, ja sen pikkukaupungin torikeskusta muistuttava asu ja toiminnallinen luonne olisi toki syytä säilyttää.

Torin puolta hallitseva pizzeria Foxy Bear on omituisesta nimestään huolimatta ihan oikea pizzeria. Oven takaa paljastui rasvan lemun sijaan kunnollinen pizzan tuoksu. Pizzalista oli iso, ja tarjolla oli myös kebabia ja pastaruokia. Isossa pizzeriassa on erikseen savuton puoli. Jokunen seurue oli myös pelkällä oluella, mutta pelkäksi kaljapaikaksi siististä Foxy Bearista ei ole. Koska olin kolmena päivänä peräkkäin syönyt ostarilounaan, ajatus pizzasta ei kuitenkaan ollut enää kovin houkutteleva, ja niinpä joinkin pelkän 3,40 maksaneen oluen ja katselin vaalealla puulla somistettua ravintolaa. Mitään tunteita herättäviä juttuja ei korviini osunut.


Jokaisen ostariretkeilijän on syytä tarkastella myös lastauslaitureita ja takapihoja - niissä on ihan oma tunnelmansa ja estetiikkansa, ja niiden suojissa tapahtuu tietysti yhtä ja toista, mikä ei viralliseen historiaan päädy. On ehkä kuitenkin terveellisempää kartoittaa niitä vain päiväsaikaan.

***

Suursuon ostoskeskus (Maunula)

Suursuon ostoskeskus Maunulassa (Pakilantie 11) on minulle tuttu jo 1960-luvulta, sillä vietin paljon lapsuuteni kesiä Paloheinässä, ja uintimatkat fillarilla Kumpulan maauimalaan olivat vähän pelottavia, koska Maunulan puisissa vuokrakasarmeissa asunut jengi ei erityisemmin pitänyt paloheinäläisistä. Juuri ostarin kohdalla piti polkea vimmatusti, joten siellä ei juurikaan tullut käytyä. Opiskeluaikana asuin vielä joitain vuosia Paloheinässä, jolloin Suursuon ostari tuli tutummaksi. Siksi olikin hauska kolmenkymmenen vuoden jälkeen käydä tutustumassa vanhaan tuttuun ostariin. Jotain haikeaakin siinä toki oli, sillä purku-uhan alla elävä ostari elää selvästi hidasta kuolemaansa.

Keskustasta ostarille pääsee hyvin kolmella bussilla: 63 lähtee Elielinaukiolta, Lauttasaaresta tuleva 65A pysähtyy Rautatientorilla Ateneumin edessä ja 67 lähtee Rautatientorilta. Ostarin pysäkki on aivan sen edessä.
Suursuon ostoskeskus valmistui vuonna 1962. Arkkitehtina toimi Helsingin ostoskeskuksia enemmänkin - itse asiassa kaikkineen kahdeksan muutakin: Kannelmäki (1959), Konala (1963), Konalanvuori (1961), Kulosaari (1960), Laajasalo (1973), Myllypuro (1965), Puotila (1961) ja Puotinharju (1964) - suunnittelut Erkki Karvinen. Ostari on säilynyt melko hyvin alkuperäisenä, mutta esimerkiksi itäpuolen sisäänkäynti on vasta vuodelta 1995. Hieman kolhoa ja sisäänpäinkääntynyttä rakennusta piristää sisäänvedetty pääsisäänkäynti portaineen. Kaupunginmuseon ostoskeskusinventaariossa tämä ns. suorakaidemallia edustava ostari on arvotettu keskimmäiseen 2-luokkaan, ja sen arkkitehtuurin todetaan olevan "detaljeiltaan harkittua". Mainesanat eivät kuitenkaan ole auttaneet, sillä ostari on purku-uhan alla, vaikka sitä yritettiin saada jopa suojelukohteeksi. Tätä kirjoitettaessa vuokrasopimukset yrittäjien kanssa on kirjoitettu kahdeksi vuodeksi, mutta senkin jälkeen vie aikansa, ennen kuin rakennus todennäköisesti puretaan - mahdollisesti vuonna 2009. Osasyy purkuun on Maunula-seuran järjestämissä kyselyissäkin esiin tullut asukkaiden turvattomuuden tunne, jota ostarilla notkuva "epäsosiaalinen aines" - niin kuin tapana on sanoa - on aiheuttanut. Ostarin kohtalo on herättänyt runsaasti keskustelua eri mediossa, ja ostarin ravintolat omistava taho on perustanut Pro Maunula -yhdistyksen säilyttämään ostarin, mikä on nyttemmin epäonnistunut. Hanketta voi tutkailla vaikkapa Maunula-seuran kotisivuilta. Sävyt ovat olleet tiukkoja; tässä esimerkkinä nimim. Nainen Helsingin Sanomien keskustelusivuilta: "Liityn mielihyvin siihen suureen joukkoon, joka kannattaa maunulan ostarin purkamista. Epämiellyttävien kaljabaarien takia en ole viitsinyt käydä siellä kolmeen vuoteen mitään muitakaan palveluita hakemassa. Olin todella hämmästynyt lukiessani että joku nainen junailee niitä yököttäviä ravintoloita, mahtaa siinä pelkät euron kuvat kiillellä silmissä. On kumma että joka neliö tässä maassa annetaan juoppojen ja öykkäreitten ja muitten luusereitten haltuun. Ainoat menestyvät bisnekset näyttävät olevan juottolat, joihin työttömyyskorvaukset käydään huuhtomassa. Niitä ei Kiina-ilmiökään hetkauta."

Suursuon ostoskeskus on siis varsin sisäänpäinkääntynyt. Kaksi vapaana seisovan rakennuksen julkisivuista toimii lastauslaiturina, ja sisustaa leimaa vastaavasti kahden käytävän ympärille keskittyneet liikehuoneistot, joiden kautta ei luonnonvaloa käytäville juurikaan pääse. Nykytilassaan tämä ratkaisu onkin hivenen lohduton; esimerkiksi pohjoista käytävää leimaa tyhjilleen jäänyt Sparin tila ja käytävälle levittäytynyt halpatavaroita myyvä pieni "löytötavaratatalo". Sparin jälkeen ei ostarilla ole ollut lainkaan päivittäistavarakauppaa, mikä vahvistaa sen surullista olemusta.Purku-uhan alla olevaa ostaria ei luonnollisestikaan ole remontoitu innokkaasti, ja se onkin rapistunut monelta osin: esimerkiksi eteläisen lastauslaiturin sinänsä hauskaa rytmiä antavat puurimoitukset ovat läheltä katsoen melko surullisen näköisiä. Julkisivun valkoinen tiili ja otsalaudan valkoinen Minerit-levy ovat kuitenkin kohtuullisessa kunnossa. Rakennuksen purku ei liene kuitenkaan perusteltavissa sen huonolla kunnolla.


Suursuolla ei siis ole päivittäistavarakauppaa, niin kuin sentään useimmilla vanhoilla ostareilla on, mutta muuten se vastaa nykyostarien tarjontaa: pizzerioita on kaksi ja kaljakuppiloita yksi. Näistä huolimatta ostari tuntuu olevan varsin terveellinen ja esteettinen: Maunulan apteekin lisäksi tarjolla on huikealla määrittelyllä varustettu "parturi-kampaamo ja esteettinen hoitola" TakaTukka (jonka yhteydessä toimii Re Line -hoitolaitos), jalkahoitola Terveet jalat, Suursuon fysikaalinen hoitolaitos ja kampaamo Mauna-Loa (mainittakoon, että sanaleikin esikuva on maailman suurin tulivuori Havaijilla). Sokerina pohjalla ostarissa on jotain, jota ei muista Helsingin ostareista taatusti löydy: kuppari. Sarvisaunaa pitää kuppari Kaija Hankaniemi. Lisäksi ostarilla toimii R-kioski, vaatimaton lähinnä naistenvaatteita ja sekalaisia lahjatavaroita myyvä Kemikalio Judit, Pientavaratalo JV-Löytökeskus, jonka halpakrääsän seassa on jokunen antikvaarinen kirjakin. Ostarin ulkkoseinässä on jopa puhelin. Takapihan nurkalta pääsee kellariin, jossa on jo vuodesta 1968 toiminut Maunulan autokoulu.

Viihde- ja ravintopuolesta vastaa neljä paikkaa. Syödä voi Pizzeria Telsim Telessä tai Pizzeria Volkanissa. Taisin tehdä virheen, kun valitsin pääsisäänkäynnin vieressä sijaitsevan Volkanin. Power pizza, 6,50 maksanut pläjäys, jossa oli sekä kebab-lihaa että salamia ynnä muuta tilpehööriä, ei ollut hääppöinen, mutta toisaalta pohja oli rapea ja hyvä. Ravintolan oven avatessa tunsi jo liian pitkään käytetyn, huonon rasvan löyhähdyksen. Omistaja oli kuitenkin ystävällinen. Voi tietenkin olla, että kokemukseen vaikutti jo kolmas peräkkäinen ostarilounas. Taidankin yrittää seuraavaksi bongata sellaisen ostarin, jossa ei ole tarjolla kebabia ja pizzaa. Se lienee nykypäivänä kuitenkin utopiaa.


Ravintoloita ostarilla on siis kaksi. Diki-Diki toimii kuitenkin vain savuttomana tilausravintolana, joten se jäi minulle arvoitukseksi. Pakollisen oluen join Ravintola Bartsissa, joka oli varsin tyypillinen suomalainen keskikaljapaikka. Ravintola on myös levittäytynyt kolholla terassillaan pohjoispuolen lastauslaiturin viereen:
Tummansävyisen ja jopa tiiltä sisustuksessaan käyttäneen peruspubin looseissa istui siellä käydessäni alun toistakymmentä ihmistä: yksi iso ryhmä, kaksi innokasta biljardinpelaajaa ja muutama yksittäinen istuskelija iltapäivälehti ja tuoppi edessään. Pitkä tuoppi maksoi 3,20. Vieressä istuneen ryhmän keskustelu liikkui menneessä maailmassa, niin kuin varmaan useimpien suomalaisten juottoloiden päivittäinen peruspuhe. Muisteltiin kouluaikoja, ja kun yksi naisista kertoi olleensa "poikatyttö", alkoi yksi miehistä muistella Bartsin vanhaa tarjoilijaa, joka oli varsinainen poikatyttö ja pisteli miehiä turpiin mennen tullen. Tähän toinen mies filosofisesti: "Mikä on kauniimpaa kuin se, että nainen lyö miestä?" Sitten muisteltiin nuoruuden tupakanpolttoa ja päädyttiin Pilliklubiin ja sen pahviaskiin tehtyihin lukemattomiin rakennussuunnitelmiin. Lopulta päädyttiin uniin, ja yksi miehistä kertoi nähneensä unta, jossa hänellä oli aina taskuun kädet pannessaan taskut täynnä rahaa. Ja tulkinta tuli saman tien: "Olenkohan mä joku tyhjätasku, vai?"

Bartsissa on tarjolla karaokea, arkisin 09-14 ilmaista biljardia, bingoa ja onnenpyörää ja toisinaan elävää musiikkia. Ilmoistutaululta huomasin, että 18.2. järjestetään perinteiset ostarin ympäri -hiihtokilpailut. Niin että paikallishenkeä kapakassa tuntui olevan.


Suursuon ostarilla voi harrastaa myös julkista taidetta, vaikka kyseinen teos onkin ostaria nuorempi. Aivan ostarin parkkipaikan vieressä, pienellä puistotilkulla on lehmäveistoksistaan tunnetun Miina Äkkijyrkän (nyk. Liina Lång) Aamulla (1978), joka on kivetylle pienelle kummulle pystytetty, kolmesta pronssisesta vasikasta koostuva teos. Se tunnetaan myös nimellä Juottovasikat. Mestarillisena plastikkona Äkkijyrkän on onnistunut tehdä realistisestakin veistoksesta elävän ja aikaa kestävän teoksen. Vaikutelma on varsin viehättävä.

***

Jakomäen ostoskeskus

En ole juurikaan käynyt Jakomäessä - ilmeisesti vain kerran aikaisemmin - ja niinpä mielikuvani kaupunginosasta onkin voimakkaasti median muokkaama lohduton kuva suomalaislähiöstä. Matka sinne - joka hoitui helposti Rautatientorilta bussilla 77 suoraan ostarin eteen - olikin varsin aiheellinen, sillä mielikuvani olivat selvästi aivan liian kielteisiä.

Jakomäen ostoskeskus (Huokotie 1) - jonka seinässä lukee nykyään ja nykyajan henkeä kuvaten "Kauppakeskus" - on rakennettu vuonna 1968, ja se ei tyylillisesti ole kovinkaan samankaltainen muiden helsinkiläisten vanhojen ostoskeskusten kanssa; konsepti ennakoi jo tulevaa automarkettia, jossa on yksi iso rakennusmassa ja runsaasti parkkitilaa edessä. Parkkialueen reunaan onkin tullut vuonna 1994 ABC:n kylmäjakeluasema. Vieressä on myös Teboilin huoltamo kahvioineen.

Rakennuksen on suunnitellut SOK:n rakennusosaston Pauli Lehtinen, joka on piirtänyt Helsinkiin muun muassa Hotelli Hesperian ja yhdessä Armas Lehtisen kanssa Uudenmaankadulla sijaitsevan moskeijan. Jakomäen ostari on melko massiivinen ja tyly. Toisaalta pitkälle ulostulevia räystäitä kannattelevat betonipalkit ovat metkalla tavalla jylhiä. Mielenkiintoinen yksityiskohta on se, että julkisivussa on käytetty sekä betonia että punatiiltä. Otsalistassa on aiemmin ollut marmorimosaiikkia, mutta se on muutettu myöhemmin pelkästään betoniseksi. Alaosan koristeiltaan korni mainostorni ja sen vieressä oleva katosrakennelma ovat vuodelta 1998, ja suunnittelusta vastasi Arkkitehtitoimisto Juha Kokko. Sisäänkäynnin vieressä on myös pieni rajattu alue, johon on istutettu puita. Kaupunginmuseon inventaariossa ostoskeskus on luokiteltu alimpaan 3-luokkaan, eli sen "arkkitehtoniset, ympäristö- ja säilyneisyysarvot eivät ole merkittäviä".

Ostaria dominoi nykyään S-market, joka täyttää sisätiloista suurimman osan, ja jonka brändäykseen julkisivukin on alistettu.
S-marketin lisäksi ostarilla toimii pieni ja siistin tuntuinen Pizzeria Kebab Flamingo, kukkakauppa, parturi-kampaamo Salon Hair Street, suutari, elintarvikekioski Nami Video, Jakomäen apteekki, R-kioski ja Ravintola Pohjanpoika. Varsin vilkkaassa keskuksessa on myös kaksi pankkiautomaattia sekä kaksi maksuautomaattia. Aiemmin ostarilla toimi peräti kaksi pankkia; nykyään ei koko Jakomäessä ole enää pankkitoimintaa lainkaan. Ravintola Pohjanpoika perustettiin entisen STS-pankin tiloihin jo vuonna 1993. Samana vuonna lopetti ostarin Elanto. Nykyinen HOK-Elanto omistaa Jakomäen Kauppakeskus Oy:stä 80 %.


Ravintola Pohjanpojassa, jota kutsutaan "Pohjikseksi", on erilaisia aktiviteetteja päivittäin: maanantaisin bingo, tiistaisin tietovisa, keskiviikkoisin jälleen bingo, torstaisin karaoke, perjantaisin ja lauantaisin elävä tiskijukka ja sunnuntaisin jälleen karaoke. Ravintola on auki arkisin ja sunnuntaisin 9-02, perjantaisin ja lauantaisin 9-03. Päivisin voi lounastaa savuttomalla lounaspuolella. Voitettuani Jokeri Pokerista - jota en normaalisti edes suostu pelaamaan! - 14 euroa, päätinkin sijoittaa voittoni lounaspuolen 10 euron metsästäjänpihviin, joka oli täysin kelpo mättöannos; lohkoperunoistakin jäi miltei puolet syömättä. Liian kunnolla kypsennetyn pihvin viereen laitettu terävä pihviveitsi tuntui ehkä hieman suurelliselta, mutta niin se kai pitää tehdä. Mainittakoon nyt kuitenkin, että seisova salaattipöytä mauttomine oliiveineen ja etikkaisine punajuurineen oli kuin huonolta suomalaiselta huoltoasemalounaalta. Yllätyshän tuo ei tietenkään ollut.



Lounaan jälkeen seuraani liittyi yllättäen krapulainen ystäväni, kirjailija Paksuniemi, ja yhdessä sitten ihmettelimme 3 euron happy hour -oluiden kanssa pubin puolen sisustusta ja tunnelmaa. Tummansävyisessä paikassa oli hauskoja looseja, ja sisustuksena oli käytetty muun muassa vanhoja tynnyreitä, joita korostivat mukavasti punaisten öljytynnyreiden päälle rakennetut pöydät. Katonrajassa oli muun muassa kokonainen aito punainen Triumph Spitfire ja epäaito krokotiili, jonka suussa olli mallinuken jalka. Kokonaistyyliä oli siis jotensakin vaikea analysoida.

Olueiden rohkaisemina päädyimme lopulta S-marketin kautta ostarin taakse, jossa oli irtokiviä täynnä oleva metsäinen kukkula ja jopa nuotiopaikka. Siinä me kaksi yli nelikymppistä miestä muistelimme oman nuoruutemme metsiä ja analysoimme nykytaidetta. Rap-artisti-poikani kertoi minulle myöhemmin, että Jakomäen ostarin galleria onkin tutustumisen arvoinen, sillä Helsingin kaupungin Stop töhryille -kampanja on putsannut nämä paikat melko tehokkaasti, ja Jakomäen gallerian kaltaisia kohteita ei juurikaan enää ole. Retki Jakomäkeen oli vallan hauska ja siis myös taiteellisesti avartava.

***

Pohjois-Haagan ostoskeskus

Tein tänään ensimmäistä kertaa elämässäni vapaaehtoisen huviretken Pohjois-Haagaan. Tarkoitukseni oli kartoittaa Pohjois-Haagan ostoskeskuksen (Näyttelijäntie 14) nykytilaa. Matka sujui yksinkertaisesti bussilla 40 Elielinaukiolta suoraan ostarin eteen. Ostari on yksi Helsingin vanhimmista; sen suunnittelu aloitettiin vuonna 1956, ja rakennukset valmistuivat vuosina 1959-60. Käyttöön se otettiin jo vuonna 1959. Arkkitehtina toimi Airi Seikkala-Viertokangas, joka ei ole suurelle yleisölle kovinkaan tunnettu tekijä. Hänen käsialaansa Helsingissä on muun muassa entinen Käsityönopettajaopiston talo Helsinginkatu 34:ssä. Nykyään asuintaloksi muutetun, vuonna 1959 valmistuneen oppilaitoksen julkisivu ja porraskäytävät on suojeltu.

Ostari koostuu kolmesta erillisestä ja toisiinsa liitetystä rakennuksesta ja edustaa ns. torikeskus-tyyppistä ratkaisua. Kolmikerroksinen toimistorakennus, jossa Pizzeria Tupla Ässä toimii, on rakennettu myöhemmin, vuonna 1984. Suunnittelijana toimi Arkkitehtitoimisto Mikko Honkanen. Rakennusmassan halkaisee kävelyreitti. Etupihalla oli aikoinaan myös vesiallas istutuksineen, joka on nykyään peitetty asfaltilla, niin kuin niin moni muukin vastaava "turha" ja kallis koriste. Helsingin kaupunginmuseon ostoskeskusinventaariossa Ostari - lähiön sydän (2004) Pohjois-Haagan ostari on arvotettu arvokkaimpaan 1-luokkaan, johon kuuluvat "arkkitehturiltaan erittäin harkitut ja viimeistellyt, hyvin säilyneet tai ympäristöarvoiltaan erittäin merkittävät ostoskeskukset". Itse en ollut kokemuksesta niinkään vakuuttunut, ja varsinkin myöhemmin lisätty toimistorakennus vei kokonaisuudelta sitä modernistista 1960-luvun tunnelmaa, jonka pystyin jotenkin kuvittelemaan. Mikään hirvittävä loukko ei paikka kuitenkaan ollut.

Ostoskeskuksen alkuperäisiin suunnitelmiin kuului kauppojen lisäksi myös elokuvateatteri, mutta se ei koskaan valmistunut. Ostarilla toimi aikoinaan Elannon pikamyymälä ja Valion baari, jotka molemmat herättävät helsinkiläisissä tiettyä nostalgiaa. Ja olihan siellä aikoinaan postikin, tuo palveleva valtionlaitos, jonka muisteleminen alkaa sekin olla jo osa suomalaista perusnostalgiaa.

Ostoskeskuksen nykytila lienee kuvaava kaikille ns. vanhoille ostoskeskuksille. Alepan lisäksi keskuksesta löytyy kolme pizzapaikkaa ja kaksi pubia eli suomeksi kaljabaaria: Sailor's Pub ja Pub Keskipiste, molemmat avoinna päivittäin 09-02. Molemmissa on tarjolla myös karaoke. Tätä kirjoitettaessa kaksi liiketilaa on tyhjillään. Ostarilla toimii ruoka- ja kaljapaikkojen lisäksi iso totopisteellä varustettu R-Kioski, jonka vieressä oli pankkiautomaatti, Alepa, Isännöitsijätoimisto Talohallinta, Kampaamo Tähkäpää, Pikasuutari Tehokenkä ja pesula, jonka nimi taisi olla Pesula, koska lomailevan liikkeen ikkunassa ei muuta informaatiota ollut - paitsi pyyntö viedä posti suutarille. Ostarilla toimii Helsingin kaupungin suomenkielisen työväenopiston läntisen alueopiston Pohjois-Haagan opintopiste (!). Tärkein toiminto tuntuu olevan kudonta- ja ompeluluokka.

Sailor's Pubin sisustus oli tummansävyinen ja merihenkinen. Yhden merikuvan päälle oli kuitenkin teipattu juliste Lordista. Pitkä kolmostuoppi maksoi 3,00. Asiakkaita oli kymmenkunta: kaksi ryhmää ja yksi yksinäinen päivän raviveikkauksiaan miettivä mies. Toisessa ryhmässä keskusteltiin tv-ohjelmista - muun muassa BBC:n sarjasta William S. - ja toisessa edellisillan tapahtumista; joku mies oli uhkaillut baarimikkoakin. Tv-keskustelijoiden mielenkiinnon herätti kiihkeään keskusteluun uusi avaus: joku kertoi kuulleensa siitä, miten eskimot kuulemma valmistautuvat hurmaamaan naisen pesemällä itsensä omalla virtsallaan. "Eau de Urea", totesi eräs keskusteluun osallistunut nainen. Sailor'sissa opin nopeasti paikallisperinnettäkin; eräs naapuripöydän mies mietti siirtymistä viereiseen kapakkaan, kun pöydässä veti niin rajusti: "Taidanpa siirtyä kohta Seksipisteeseen, kun koipiin vetää." Niinpä minäkin vaihdoin viereiseen kapakkaan.

Pub Keskipiste, jota myöhemmin näin verkossa nimitettävän "Pohjois-Haagan klassiseksi karaokelääväksi", oli tunnelmaltaan hyvin samankaltainen, olutkin maksoi 3,00, mutta asiakaskunta oli kuitenkin hieman vanhempaa. Yhdessä pöydässä istui yllättävän huoliteltu keski-ikäinen nainen, joka aikuisopiskelijana teki ilmeisesti kotitehtäviään. Kun hänen habitukseltaan samankaltainen ystävänsä saapui paikalle, tilattiin teetä, koulukirja pantiin pois ja alkoi iloinen venäjänkielinen puheensorina. Naapuriloosissa keskusteltiin tv-luvan tarkastajista.

Keskipisteessä oli savuttomuus ratkaistu niin, että kaksikerroksisen kapakan alakerta, jossa sijaitsivat myös vessat ja ilmainen biljardipöytä, oli varattu savuttomille asiakkaille. Käydessäni siellä näin sen luonnollisesti tyhjillään:

Ruokapaikakseni valitsin Pizzeria Tupla Ässän, koska siellä sai polttaa. Muut vaihtoehdot olisivat olleet Pizzeria Sole, josta olisi saanut pizzojen ja kebabien lisäksi myös kiinalaista ruokaa, sekä suomalaisen Italia-fanin Kati Siivosen vuonna 2005 perustama Taverna Parma, jossa oli pizzojen ja kebabien lisäksi hieman laajempi valikoima, erikoisuutena vielä intialaiset annokset. Kaikkien ruokapaikkojen hintataso oli melko samanlainen. Kaikki vaikuttivat myös erittäin siisteiltä.

Tupla Ässässä päivän pizza eli pizza kahdella vapaavalintaisella täytteellä maksoi 4,50, kolmostuopista piti maksaa 3,60. Valitsin salamin ja aurajuuston, ja pizza oli täysin syömäkelpoinen tyypillinen mättöpizza. Paikassa olisi myös voinut nauttia erilaisia kebabeja. Viereisessä pöydässä olleet kolme nuorta miestä vaikuttivat olevan ruokaansa erittäin tyytyväisiä. He kävivät kiihkeää keskustelua siitä, pitäisikö pizzaan lisätä Tabascoa vai ei.

***