maanantai 29. tammikuuta 2007

Pukinmäen ostoskeskus


Helsingin purkutuomion saaneista ostareista Pukinmäen ostoskeskus (Eskolantie 2) korahtelee jo pahasti henkitoreissaan. Toivo Korhosen suunnittelema rakennus valmistui vuonna 1968. Suorakaidemallinen ostari on kaikessa tylsyydessäänkin jotenkin sympaattinen. Sisäänvedettyä lasista julkisivua varjostaa komeilla liimapuupalkeilla tuettu tasakatto. Kaupunginmuseon ostari-inventaariossa se on rankattu keskimmäiseen 2-luokkaan arkkitehtonisilta arvoiltaan "merkittävänä". Väistämätöntä tuhoahan tämä ei estä, ja kuulin yhdeltä kirpputorikauppiaalta, että vuokrasopimukset ovat voimassa kesäkuulle 2007, ja sitten "eletään kuukausi kerrallaan". Rakennuksen on selvästi annettu rapistua kaikessa rauhassa:

Mikään ostoparatiisi se ei ole muutenkaan ollut enää pitkään aikaan.

Retki ostarille onnistuu parhaiten Rautatientorilta bussilla 72, joka pysähtyy ihan ostarin edessä. Jos haluaa kokea harvinaisen junamatkan ostarille, onnistuu sekin - rautatieromantiikkaa ei paikallisjunissa ja Pukinmäen pysäkin kolhoissa tunnelmissa kuitenkaan ole.

Muhkeiden liimapuupalkkien alla kierteli koko ajan kaksi romaninaista Romano Bodos -lehteä kaupitellen. Sain tuntea taas ikääntyneeni: "Kiinnostaisiko setää Romano Bodos?"



Ostarilla toimii yksi päivittäistavarakauppa: K-market Säteri. Lisäksi varsin vireiltä näyttävät rautakauppa Rauta-Jaakko ja iso lemmikkieläinkauppa Musti & Mirri. Pankkiautomaattikin on vielä toiminnassa. Siihen se sitten melkein jääkin. Neljä muuta toimijaa ovat kirpputoreja. Yhden nimeksi tulkitsin Sitä sun tätä; muissa kolmessa ei mitään nimiä näkynyt. Kaiken kukkuraksi kolme liikkeistä oli kiinni Pukinmäessä vieraillessani. Siinä ainoassa avoinna olleessa oli kuitenkin hauskoja esineitä. Tarjolla oli jopa Kekkosen muotokuva vuodelta 1960 - pyyntö oli 120 euroa, mutta tinkimisenkin varaa olisi kuulemma ollut:



Ruokailuksi ei retki muuttunut, sillä kebabit ja pizzat loistivat poissaolollaan. Ostarin ainoa ravitsemusliike ravitsi vain lievää alkoholiaddiktiotani. Ravintola Paradisen keskioluttuoppi maksoi 3 euroa. Puusisustuksisen pubin asiakaskunnan ikärakenne ja elämänkokemukset olivat sellaisia, että ainakin paratiisin odotukset olivat jo kohtuullisen lähellä. Yhdessä pöydässä oli vähän nuorempaa väkeä, joka keskusteli digiboxeista ja kännykkäoperaattoreiden hinnoista. Viereisen loosin vanhempi seurue puhui ruoasta; naishenkilö piti yllättäen perunasta ja kananmunasta - miehen mielestä "kaikki ruoka on hyvää". Toinen mies oli hiljaa. Sitten nuorempi väki vaihtoi keskustelun viinaan. Yksi kertoi menneensä huonossa kunnossa lääkäriin. Lääkäri oli kirjoittanut diagnoosiksi krapulan ja mitannut 0,55 promillea. "Senkö lapun olisin sitten näyttänyt pomolle, häh?"

***

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Pakko kommentoida kun asun ihan vieressä.

Purkutuomion syvällinen syy näkyy hyvin kun osaa katsoa.
Kaukolämpötunnelin takia koko Pukinmäen pohjavesi on laskenut ja sitä varten maa talojen ympärillä vajoaa. Kaikkia lähiseudun taloja on pitänyt jotenkin korjailla, ja ostari on ihan korjauskelvottomassa jamassa.

Paradise voi näyttää pahalta, mutta sieltä sentään yleensä kontataan pois. Vastapäisestä kapakasta asiakkaat hakee joko ambulanssi tai musta maija.

Anonyymi kirjoitti...

Hauskaa, että löysin linkkisi. Kävin kuvaamassa viikolla kauhakuormaajan töitä kyseisellä ostarilla. Tuo ostari on tullut tutuksi monien vuosien ajan, jolloin asuin lähettyvillä. Googletin tietoa ostarista ja päädyin sivullesi. Kivaa, että täällä on kuva vielä toimivasta liikekeskuksesta ja mullakin yksi, mutta loput ovat purkuvaiheen kuvia. Paradisen kanta-asiakkaatkin ovat joutuneet ottamaan hatkat ja siirtyneet muualle. Hyvä, että hieman hiljenee siinä mielessä. Linkistäni voit vilaista omia otoksiani. :)

Anonyymi kirjoitti...

Eino Karlsson imee kyrpää usein tynkään asti