Lehtisaaren ostoskeskus

Äidinkielen sanojen yhdistelmät muodostavat äärettömän universumin. En ole esimerkiksi koskaan kuullut kenenkään sanovan ääneen lausetta: "Taidanpa tästä lähteä Lehtisaareen." Nyt on sekin koettu, eikä kaduta yhtään. Lehtisaaren ostoskeskuksen (Lehtisaarentie 1) suunnitteli Olli Kivinen, ja se valmistui vuonna 1967. Aluetta ollaan rakentamassa lisää, joten jos haluaa kokea vielä tätä väljää, luonnon keskelle sijoitettua - tässäkin tapauksessa ostaria taustoittaa metsäinen kukkula - ja valkoisuuden dominoimaa 1960-luvun lähiöarkkitehtuuria, matka Lehtisaareen on suositeltava. Ostarin virtaviivainen rakennus on hyvä esimerkki aikansa ankarasta modernismista, jota hallitsee tiukka horisontaalisuus ja valkoinen väri - oli sitten kyse otsalistan polttomaalatusta pellistä tai valkoiseksi maalatusta betonista. Kaupunginmuseon ostari-inventaariossa rakennus onkin sijoitettu parhaaseen 1-luokkaan. Ihmisten mielipiteet tosin vaihtelevat; tällaisen kommentin löysin Lehtisaaren kotisivujen keskustelupalstalta: "Milloin se karmea ostari puretaan, tyhjänä se siinä nököttää ja on RUMA. Tehkää jo jotain, harmittaa katsoa tönöä ohikulkiessaan."

Ostarina Lehtisaari onkin jo käytännöllisesti katsoen kuollut. Päivittäistavaraliikettä ei ole lainkaan, ja suuressa osassa liiketiloja on toimistoja. Alunperin huoltoasemaksi suunnitellussa kaksikerroksisen rakennuksen alaosassa toimii iso rengasliike Euromaster. Muita toimijoita ovat Mestaritarkastajat, Kultaiset Neliöt, Exiformat, Airisto Oy, Pitopalvelu Lady, A.I.K.A. mainos ja Finnparts Oy. Varsinaisia kävijöitä palvelee parturi-kampaamo Studio Shapen lisäksi vain yksi ravintola ja yksi lounaskahvila sekä maksuautomaatti. Tiloissa toimii myös Päiväkoti Pastelli. Pari liikehuoneistoa on tyhjillään:

Alueen uusi kaava saattaa muuttaa tilannetta, ja lisärakentamisen myötä ostarikin voi ehkä vielä jonakin päivänä palata olemaan ostari.

Retki keskustasta ostarille onnistuu parhaiten Elielinaukiolta busseilla 194 ja 195. Pysäkki on heti Lehtisaarentien risteyksen jälkeen. Ostari näkyy jo pysäkiltä, ja matkaa on noin 100 metriä.

Hauskin yllätys löytyi katetulta sisäkäytävältä. Yksi liikehuoneistoista toimii taiteilijoiden ateljeena. Viiden naisen muodostama Javinari-ryhmä maalaa häpeämättömästi ikkunat teippaamattomina, eikä syytä häpeilyyn olekaan, sillä maalaustelineillä olleet keskeneräiset öljymaalaukset kertoivat aidosta maalarin asenteesta. Näinkin ostari voi muuttua.

Ikävin yllätys oli sitten se, että pizzerian ja karaokepaikan yhdistelmä Saaren Pizzeria oli maanantaisin kiinni, joten jouduin tekemään ostariretken ilman keskioluttuoppia ja uteliaiden korvien virittämistä paikalliselle taajuudelle. Saattaa siis olla, että joudun toisenkin kerran elämässäni käymään Lehtisaaressa. Lounaspaikka kuitenkin löytyi, ja hieman koomisenkin ylisuurissa tiloissa toimivan Lehtisaaren lounaskahvilan kaksi matamia olivat kattaneet seisovan pöydän kotiruoastaan kukkuroilleen, hinta taisi olla vähän alle 8 euroa, ja sitten olinkin aidosti ostarilla kaljalla, koska jouduin oluen sijaan tyytymään kotikaljaan. Kokemus oli kuitenkin hauska, ja ruoka - lihamureke, kaalikääryleet, perunamuusi tai paistetut perunat - oikeasti itse tehtyä:

Juopottelun sijaan sorruin syöpöttelyyn, sillä tuhdin lihamurekeannoksen jälkeen halusin paneutua uuteen ravintolakriitikon uraani ja maistaa vielä kaalikäärylettä ja muusia, jotka havaitsin myös kelvoiksi:

***