Väliaikatiedotus III: Tauko jatkuu edelleen

Työt ovat puskeneet koko ajan päälle tasaiseen tahtiin. Elo/syyskuun vaihteessa aloitan varmasti uudelleen ja saatan projektin loppuun. Taitaa olla niin, että kuusi ostaria puuttuu vielä. Sitten saatankin siirtyä lippakioskeihin.

Väliaikatiedotus II: Tauko jatkuu

Jotkut ovat jo kyselleet, olenko lopettanut blogin kokonaan. En ole. Työt vain kaatuivat niin pahasti niskaan. Yritän palata asiaan parin viikon sisällä.

Väliaikatiedotus: Tauko!

Joudun valitettavasti pitämään parin-kolmen viikon tauon. Ensin lyhyt loma ja sitten pitää tehdä vähän oikeaakin työtä. Palaan asiaan.

Konalan ostoskeskus

Vuonna 1963 valmistuneeseen ja Erkki Karvisen suunnittelemaan Konalan ostoskeskukseen (Kolsarintie 2) kannattaa tehdä retki ajoissa, sillä se kuuluu niihin Helsingin vanhoihin ostareihin, joita ei enää kohta ole. Vireillä on nimittäin kaavamuutos, joka muuttaisi tontin asuinalueeksi. Konalan ostari on Helsingin pienin, 1239 neliötä, ja nyt kun toiminta on alkanut jo hiipua, ei retkeilijälle ole muutenkaan paljoa nähtävää. Itse rakennuskin on kokenut paljon muutoksia, taaempi myymäläsiipi on vuodelta 1981, ja alunperin kahitiilinen julkisivu on vuonna 1983 rapistumisen jälkeen päällystetty epämääräisen rusehtavankeltaisella profiloidulla pellillä, joka sekin alkaa näyttää jo melko kulahtaneelta. Ostari on avoin vain yhdeltä suunnalta, ja peltiset julkisivut ovat varsin tylyjä. Toista puolta elävöittää rivi autotalleja. Kaupunginmuseon ostari-inventaariossakin se on sijoitettu huonoimpaan 3-luokkaan, joten tuskin sen purkamisesta nousee suurempaa hätää.

Konalan ostarille pääsee keskustasta parhaiten bussilla 45 Vihdintietä; autoliikkeiden kohdalla sijaitseva pysäkki on nimeltään Ruosilanpolku, ja ostari löytyy autoliikkeiden takaa parinsadan metrin päässä.

Toimijoita ostarilla on enää kolme: Alepa, Ravintola Vaahtera ja Kampaamo Maj-Britt Salo. Kiinteistönvälittäjä on juuri muuttanut pois, ja R-kioskista sekä pankkiautomaatista on jäljellä enää arkeologisia muistoja:



Ravintola Vaahtera tuntuu kuitenkin olevan sympaattinen lähiöravintola, jossa voi yhtä lailla lounastaa kuin juhlistaa iltaakin, ja toimii siellä toistakymmentä vuotta vanha olutklubikin. Kesällä ravintolalla on ostarin pihalla terassi. Ohjelmaakin tuntuu piisaavan; viime lokakuussa paikassa esiintyivät muun muassa Hasse Walli ja Jukka Tolonen. Kilpailun puutteesta kertoo se, että jouduin maksamaan oluesta ihan keskustahintoja: 4 euroa. Ruoaksi mietin ensin miehistä Talon pannua, mutta päädyin lopulta 8 euroa maksaneeseen suomenkielen kukkaseen: Viherpippuripossupataan, joka oli ihan hyvä mättöannos:

Vaahteran vessassa piti jälleen miettiä mainonnan ilmi- ja piiloviestejä:

***

Puotilan ostoskeskus

Puotilan ostoskeskus (Klaavuntie 11) valmistui vuonna 1961. Erkki Karvisen suunnittelemaa rakennusta on vuosien mittaan muutettu jonkin verran, jolloin siitä on tullut hieman umpinaisempi; Rusthollarintien puoleiset ns. kioskinopat on yhdistetty, ja avoimelle atrium-sisäpihalle on näin vähemmän käytäviä kuin ennen. Valkoisen otsalistan ja sisään vedetyn julkisivun tuoma ilme on ankaran horisontaalinen - joku voisi pitää sitä tylynäkin, mutta jotain viehättävää vanhassa pienessä ostarissa kuitenkin on. Kaupungimuseon inventaariossakin se on sijoitettu arvokkaimpaan 1-luokkaan.

Puotilan ostarille pääsee keskustasta helposti metrolla. Puotilan metroasemalta on ostarille kävelymatkaa parisataa metriä.

Puotilan ostari kuuluu selvästikin siihen sarjaan ostareita, jotka ovat hyytyneet tiukan markkinatalouden sykleissä, mutta muutamat onnenkantamoiset ovat tehneet siitä kuitenkin selviytymistarinan, joten mitään purku-uhkia ei ole - kaupungin omistaman tontin vuokrasopimus umpeutuu toistaiseksi vuonna 2020. Hävinneiden pankkien ja muun vanhan ostaritoiminnan tilalle on löytynyt monipuolisia ja myös mielenkiintoisia toimijoita. Päivittäistavarakauppoja on yksi: iso ja ilmeisen vireä Valintatalo. Toto-pisteellinen R-kioski ja Puotilan Pizzeria Kebab näyttävät samalta kuin miltei jokaisella ostarilla, mutta pizzerian saamat kolme tähteä kebabiin erikoistuneelta kebabille.com-sivustolta ja asiakkaiden runsaat kehuvat kommentit ovat lupaavia. Tässäpä malliksi yksi: "Puotilan kebab-mämmilä loihtii stadin loistavimmat mäiskeet niin kanuuna pizzat kuin aloittelu saldet, unohtamatta kepappeja. Mäiskeet tosiaan tulee ripeesti himaan ja hemulit on muutenkin ok jengiä. Suosittelen puotilan speciaalia." Kauneuttaan ja hyvinvointiaan voi hoitaa Puotilan fysikaalisessa hoitolaitoksessa, kampaamo Desiréssä ja parturi-kampaamo Salon Ellessä. Lisäksi löytyy Puotilan kukka. Yksi liikehuoneistoista on tyhjänä, koska paikalla toiminut kiinteistönvälitysfirma on juuri muuttanut pois. Varsinainen erikoisuus on kuitenkin pankin vanhoissa tiloissa toimiva sympaattinen ja jo 30 vuotta täyttänyt sekä myös muuallakin Suomessa esiintyvä Nukketeatteri Sampo, jonka hauskoilla nettisivuilla voi katsoa jopa pieniä netti-teatteriesityksiä. Teatterin tiloissa on myös puoti, josta voi ostaa levyjä, kirjoja ja nukketeatterriin liittyvää välineistöä.


Tutustuttuani nukketeatterin ystävällisen henkilökunnan johdatuksella teatterin isoihin tiloihin, oli aika aterioida. Suosituksista huolimatta en valinnut kebabia, koska tarjolla oli nukketeatterin tavoin jotain ostareille poikkeuksellista. Nuudeli Ky Nam tarjosi oikeita nuudeliannoksia eikä mitään kyynistä pikanuudelia. Ankka paistetuilla vihanneksilla maksoi 6 euroa - niin kuin kaikki muutkin annokset - ja oli vallan mainiota (lisäksi tarjolla on pienempiä 3 euron "eväsannoksia"). Vihannekset olivat juuri sopivan kypsennettyjä, ankka mureaa ja hyvää, ja juomani vesi ei näin tuntunut niin lohduttomalta - olutta ei nimittäin paikassa ollut tarjolla. Henkilökunta oli erittäin ystävällistä. Mainio kokemus.

Ja erikoisuudet sen kuin jatkuvat: Puotilan ostarilla on nimittäin ilmeisesti Suomen paras viskibaari. Olutravintola Pikkulinnun valikoimiin kuuluu tällä hetkellä lähes 300 viskiä, ja nimensä mukaisesti ravintolassa satsataan myös erilaisiin oluisiin, ja siellä järjestetään säännöllisesti erilaisia tapahtumia ja teemaviikkoja. Juomanlaskija-lehden kotisivuilla voi tutustua omistaja Markku Kistevirran ajatuksiin. Kehuissa ei ole kyse mistään pelkästä kotiseutuhengestä, vaan esimerkiksi brittiläinen Whisky Magazine on valinnut Pikkulinnun ryhmään "Great Whisky Bars of the World".

Valikoimahan ei ole se ainoa tekijä, ja niinpä laitoin paikalle saapuneen ystäväni, kuvanveistäjä Matti Peltokankaan kanssa baarimikon koetteelle. Mitään varsinaisia viskimiehiä kun emme ole, sai tämä sympaattinen ja ilmeisen asiantunteva sekä asiakkaisiin paneutuva naishenkilö ensin haarukoida makuamme, ja kun sitten kynttilänvalossa joimme hänen meille valitsemaansa 15 vuotta sherrytynnyrissä kypsynyttä skottilaista Glendronachia (hinta 7,20), oli tunnelma varsin leppoisa ja herrasmiesmäinen - vaikka kyse olikin pehmeästä ja yleensä naisen makuun sopivasta viskistä, jota me pehmot lopulta halusimme:

Ja pitihän sitä sitten maistaa Kistevirran oman reseptin mukaan pantua Severin-oluttakin ("suusta ladattavaa kuivaruutia"). Yhtä maailman vahvimmista oluista, Sam Adamsin parikymmenprosenttista emme sentään tohtineet maistaa. Pian olimme kuitenkin valmiita perusostarikokemukseen, jota sitäkin on tarjolla Puotilassa. Pub Neljä Vuodenaikaa (samalla omistajalla on myös pizzoja ja muuta ruokaa tarjoavan Ravintola Cocktail samassa rakennuksessa, mutta se oli kiinni) on kotoisa ostarikaljapaikka, jossa voi karaoksen laulamisen lisäksi toki pelata biljardiakin, ja kaksi voittoa Peltokankaasta kasipallossa kruunasi päivän kokemuksen:

Retki ostarille oli täydellinen, ja miltei harmitti lähteä takaisin keskustaan. Sympaattisin ostariseikkailu toistaiseksi, ja suosittelen erityisellä ponnekkuudella samaa kokemusta muillekin.

***

Puotinharjun ostoskeskus Puhos

Aivan jättimäisen Itäkeskuksen kupeella sinnittelevä Puotinharjun ostoskeskus (Kastelholmantie 2) on Helsingin vanhoista ostareista ainoa, jolla on erisnimi: Puhos. Alunperin puhoksestakin piti tulla yleisnimi, nimittäin yleisnimi ostareille. Uudessa Suomessa järjestettiin vuonna 1961 kilpailu, jossa etsittiin uutta nimeä ostoskeskukselle. Kustaa Vilkuna ehdotti sanaa 'puhto', joka on taloryhmää tarkoittava pohjalainen murresana; tästä johdettiin 'puhos'. Sana yrittettiinkin saada käyttöön, ja olen jostain lukenut esimerkiksi "Roihuvuoren puhoksesta", mutta lopulta se ei ottanut tuulta vaan hävisi sanavarastostamme.

Puotinharjun ostarin suunnitteli Erkki Karvinen, ja se valmistui vuonna 1965. Valmistuessaan se oli maamme suurin ostoskeskus. Kaksikerroksinen viuhkamainen vanha osa on edelleenkin melko vaikuttava pyöreine sisäpihoineen, mutta kokonaisuus on vuosien mittaan muuttunut vain huonompaan suuntaan. Etupihalla ollut allas suihkulähteineen on hävitetty ja rakennuskompleksia on jatkettu 1980-luvulla kahteen kertaan, jolloin rakennuksen ominaislaatu on pahasti kärsinyt. Vanhan puolen sisäpihalla on kuitenkin turistinkin mahdollista fiilistellä menneiden aikojen kaipuussa, ja olenkin sitä mieltä, että Puhos on Helsingin vanhoista ostareista yksi hienoimmista.

Puhos on kyennyt jatkamaan elämäänsä Itäkeskuksen kauppakeskuksesta huolimatta - tai ehkä juuri sen ansiosta. Samalla on kuitenkin syntynyt omituinen kahtiajakoisuus: vanha puoli on kuin kuoleva ostari, jossa on tyhjiä liikehuoneistoja, kapakoita, hautaustoimistoja ja mahdollisuus harrastaa bingoa, kun taas uutta puolta dominoi S-market ja monia muita nykykulutukseen liittyviä firmoja. En jaksakaan ryhtyä luetteloimaan kaikkea toimintaa vaan poimin jotain retkeilijälle sopivaa.

Puhokseen pääsee parhaiten keskustasta metrolla. Itäkeskuksen asemalta noustaan kadun yli Stoaan, ja sillalta Puhos jo näkyy. Matkaa on muutama sata metriä.



Vanhalla puolella voi tehdä löytöjä Fidan lähetystorilta; tarjontaa on aina isoista huonekaluista vaatteisin, kirjoihin ja pikkurihkamaan. Jos taas on kiinnostunut vähän laadukkaammasta nykyelektroniikasta ja kodinkoneista, voi mennä uudelle puolelle Cash-Storeen, jossa käytetyillä sähkövempaimilla on myös takuu.

Vanhalla puolella voi harrastaa kahdessakin paikassa thai-hierontaa, jos sellaiseen on taipumusta, ja itämaisia elintarvikkeita on myös tarjolla kahdessa paikassa. Tästä en kylläkään ole ihan varma, sillä kun menin Hodar Oriental Shopiin sisälle, olivat paikalla olleet viisi afrikkalaistaustaista miestä aivan yhtä hämmentyneitä kuin minä. Hyllyillä oli varsin vähän tavaraa, ei mitään hintalappuja ja halal-lihan pakastealtaat huusivat tyhjyyttään. Minulta kysyttiin mitä haluan ja kun sanoin vain katselevani, antoivat he minun katsella rauhassa ja jatkoivat touhujaan - yksi soitti halpaa kaukopuhelua jonnekin kauas. Paikka vaikutti pikemminkin maahanmuuttajajärjestön toimintapisteeltä. Toiseen paikkaan en sitten enää kehdannutkaan yrittää sisälle - niin samanlaiselta sekin vaikutti. Niinpä vaihdoin viihteelle ja aloitin tutustumisen Puhoksen kapakkaelämään. Vanhalla puolella on kaksi kaljakapakkaa. Isompi Puotinkrouvi oli varsin sympaattinen, tarjolla on biljardia, dartsia ja karaokea sekä 3 euron olutta:

Pienempi Ratapub, joka kantaa vielä Sam's Music Pubin kylttejä, oli vähän nuhjuisempi, mutta baarimikkona toiminut viehättävä nuorempi nainen oli varsin mukava, ja niinpä 5 euron tappio Jokeri Pokeriin ei tuntunutkaan niin pahalta. Päivän ensimmäisen oluen olisi saanut ennen yhtätoista 1,50 eurolla, mutta olin myöhässä:

Kolmas paikka on uuden puolen Olut Pankki - lieneekö pankin vanhat tilat? - ja siellä meno oli jo vilkkaampaa. Paikka oli jo puolilta päivin täynnä parlamentaarikkoja, ja savun sekä puheenörinän täyttämä kapakka oli selvästi aito ostarikapakka - verkosta spottasin myöhemmin vielä yllättäen tiedon, että kyseessä pitäisi olla Itä-Helsingin transujen kantapaikka. Tarjolla olisi ollut myös hyvä 2 euron snapsivalikoima:

Sitten olikin jo nälkä. Puotinkrouvissa olisi ollut tarjolla lammascurrya, mutta ajattelin, että mikrossa lämmitetty pakastemössö ei kuitenkaan olisi hyvää, joten suunnistin Pizza Hutiin. En periaatteessa harrasta ketjuravintoloita, mutta mieleeni tulvahtivat muistot 1980-luvulta, jolloin uusi Pizza Hutin pannupizza tuntui jotenkin erikoisen hyvältä, ja niinpä päätin ottaa lounasbuffetin kolmine pizzalajeineen. Alkuruoaksi söin kevätsipulikeittoa ja läjän salaattia:

Laskun toisella puolella oli kysely, jossa pyydettiin kertomaan käynnistäni. No, minäpä kerron. Taitaa mennä toiset kaksikymmentä vuotta ennen kuin taas käyn Pizza Hutissa. Tyhjässä ravintolassa pöytiin ohjaava hovi oli kuin autokauppias, salaattipöytä oli tylsä, pullamössöiset ja mauttomat pizza-slicet haaleita, ja sitä peperonia, jota oikeasti halusin, tuli tarjolle vasta sitten, kun olin jo syönyt niin etten jaksanut enää. Tunsin itseni vielä kaiken lisäksi petturiksi - nyt kaduttaa, etten syönyt Puotinkrouvin lammascurryä hintaan 4,80.

***

Lehtisaaren ostoskeskus

Äidinkielen sanojen yhdistelmät muodostavat äärettömän universumin. En ole esimerkiksi koskaan kuullut kenenkään sanovan ääneen lausetta: "Taidanpa tästä lähteä Lehtisaareen." Nyt on sekin koettu, eikä kaduta yhtään. Lehtisaaren ostoskeskuksen (Lehtisaarentie 1) suunnitteli Olli Kivinen, ja se valmistui vuonna 1967. Aluetta ollaan rakentamassa lisää, joten jos haluaa kokea vielä tätä väljää, luonnon keskelle sijoitettua - tässäkin tapauksessa ostaria taustoittaa metsäinen kukkula - ja valkoisuuden dominoimaa 1960-luvun lähiöarkkitehtuuria, matka Lehtisaareen on suositeltava. Ostarin virtaviivainen rakennus on hyvä esimerkki aikansa ankarasta modernismista, jota hallitsee tiukka horisontaalisuus ja valkoinen väri - oli sitten kyse otsalistan polttomaalatusta pellistä tai valkoiseksi maalatusta betonista. Kaupunginmuseon ostari-inventaariossa rakennus onkin sijoitettu parhaaseen 1-luokkaan. Ihmisten mielipiteet tosin vaihtelevat; tällaisen kommentin löysin Lehtisaaren kotisivujen keskustelupalstalta: "Milloin se karmea ostari puretaan, tyhjänä se siinä nököttää ja on RUMA. Tehkää jo jotain, harmittaa katsoa tönöä ohikulkiessaan."

Ostarina Lehtisaari onkin jo käytännöllisesti katsoen kuollut. Päivittäistavaraliikettä ei ole lainkaan, ja suuressa osassa liiketiloja on toimistoja. Alunperin huoltoasemaksi suunnitellussa kaksikerroksisen rakennuksen alaosassa toimii iso rengasliike Euromaster. Muita toimijoita ovat Mestaritarkastajat, Kultaiset Neliöt, Exiformat, Airisto Oy, Pitopalvelu Lady, A.I.K.A. mainos ja Finnparts Oy. Varsinaisia kävijöitä palvelee parturi-kampaamo Studio Shapen lisäksi vain yksi ravintola ja yksi lounaskahvila sekä maksuautomaatti. Tiloissa toimii myös Päiväkoti Pastelli. Pari liikehuoneistoa on tyhjillään:

Alueen uusi kaava saattaa muuttaa tilannetta, ja lisärakentamisen myötä ostarikin voi ehkä vielä jonakin päivänä palata olemaan ostari.

Retki keskustasta ostarille onnistuu parhaiten Elielinaukiolta busseilla 194 ja 195. Pysäkki on heti Lehtisaarentien risteyksen jälkeen. Ostari näkyy jo pysäkiltä, ja matkaa on noin 100 metriä.

Hauskin yllätys löytyi katetulta sisäkäytävältä. Yksi liikehuoneistoista toimii taiteilijoiden ateljeena. Viiden naisen muodostama Javinari-ryhmä maalaa häpeämättömästi ikkunat teippaamattomina, eikä syytä häpeilyyn olekaan, sillä maalaustelineillä olleet keskeneräiset öljymaalaukset kertoivat aidosta maalarin asenteesta. Näinkin ostari voi muuttua.

Ikävin yllätys oli sitten se, että pizzerian ja karaokepaikan yhdistelmä Saaren Pizzeria oli maanantaisin kiinni, joten jouduin tekemään ostariretken ilman keskioluttuoppia ja uteliaiden korvien virittämistä paikalliselle taajuudelle. Saattaa siis olla, että joudun toisenkin kerran elämässäni käymään Lehtisaaressa. Lounaspaikka kuitenkin löytyi, ja hieman koomisenkin ylisuurissa tiloissa toimivan Lehtisaaren lounaskahvilan kaksi matamia olivat kattaneet seisovan pöydän kotiruoastaan kukkuroilleen, hinta taisi olla vähän alle 8 euroa, ja sitten olinkin aidosti ostarilla kaljalla, koska jouduin oluen sijaan tyytymään kotikaljaan. Kokemus oli kuitenkin hauska, ja ruoka - lihamureke, kaalikääryleet, perunamuusi tai paistetut perunat - oikeasti itse tehtyä:

Juopottelun sijaan sorruin syöpöttelyyn, sillä tuhdin lihamurekeannoksen jälkeen halusin paneutua uuteen ravintolakriitikon uraani ja maistaa vielä kaalikäärylettä ja muusia, jotka havaitsin myös kelvoiksi:

***

Vuosaaren pohjoinen ostoskeskus

Vuosaaren pohjoinen ostoskeskus (Mustalahdentie 4) on ainoa jäljelle jäänyt Vuosaaren kolmesta vanhasta ostarista. Lauri Silvennoisen suunnittelema rakennus valmistui vuonna 1965. Alue on jäänyt muuten kuhisevan Vuosaaren varjoon, ja siksi siellä onkin jotenkin hauska lintukotomainen tunnelma; on kuin olisi siirtynyt 1960-luvulle. Pienessä ostarissa on erikseen toisessa kerroksessa pienempi toimisto-osa, jossa voi nykyään voi hoitaa lakiasioita tai hampaitaan. Ostari näyttäisi sinnittelevän juuri ja juuri pinnalla, ja jotenkin sille toivoisi hyvää tulevaisuutta, mutta alueelle suunnitteilla oleva kaavamuutos saattaa "nykyaikaistaa" alueen hengen pilalle.

Ostarilla on pieni istutuksilla varustettu keskeisaukio, jonka takana oleva käytävä halkaisee rakennuksen kahtia. Kaupunginmuseon ostari-inventaariossa se on sijoitettu arvokkaimpaan 1-luokkaan, mikä epäilemättä johtuu Silvennoisen suunnitteleman asuinalueen ja ostarin selkeästä ja hyvin säilyneestä yhteenkuuluvuudesta. Ostaria onkin esitetty suojeltavaksi. Lähistöllä oleva harvaan rakennettu 1960-luvun asutus ja puuistutukset luovat tietyllä tavalla intiimin tunnelman:

Ostarilla toimii nykyään iso S-market, totopisteellinen R-kioski, pankkiautomaatti, parturi-kampaamo Salon Pinky, Helsingin lähiöprojektin käynnistämä varsin vireän tuntuinen Vuosaaren lähiöasema sekä kolme kapakkaa. Yksi liikehuoneisto on tyhjillään.

Retkeilijä pääsee ostarille keskustasta parhaiten metrolla, josta vaihdetaan bussiin 90. Bussin päättäri on ostarin edustalla olevan Kangaslammen rannalla. Kävelymatkaa kertyy parisensataa metriä.


Kapakkakierroksen aloitin Pub Cheersistä. Ostarin hyvinvoinnista kertoo kai sekin, että oluesta joutui maksamaan 3,70. Raskaansarjan nyrkkeilijän habituksella varustettu tumma, asiallinen ja hyväntuulinen baarimikko tuntui pitävän väkeä hyvin hallinnassaan, vaikkakin melutaso oli välillä varsin korkea. Asiakaskunta oli iäkkäänpuoleista ja paljon nähnyttä, mutta sisään pelmahti myös nuorisoryhmä pelaamaan kasipalloa. Kuuntelin jukeboxista Hectoria ja katselin jättiscreeniltä, kuinka jompikumpi ruotsalaisista Kallurin sisaruksista voitti jossakin sisäratahallissa järjestetyn 60 m kilpailun:

Pub Cheersin jälkeen oli vuorossa Hangout 10, jossa olut maksoi 10 senttiä vähemmän ja jossa soi edelleen Hector; jonkun muun levyttämä Lumi teki enkelin eteiseen kuulosti Kari Tapiolta - varma en esittäjästä ole. Asiakaskunta oli rauhallisempaa ja ehkä vähän iäkkäämpää - viereisessä pöydässä pari ahtaajaa vaihtoi kokemuksia yhteisistä tuttavistaan.

Isossa ja siistissä pubissa oli tarjolla myös seisova lounas (joka päivä 7,60), mutta kassler ei jotenkin houkutellut, ja niinpä pelasin taas pitkästä aikaa Jokeri Pokeria. Voittoa tuli tasan 10 euroa, ja sen päätin sijoittaa kasslerin sijaan Vuosaaren Kebab & Pizzaan. Pizza nimeltä "Tulinen Anatolia" oli iso ja runsas, erittäin tulinen ja kaikin puolin maukas. En jaksanut edes syödä ihan kaikkea:

Ostarin viereisessä pienessä metsikössä on omituinen rakennelma. Kyseessä on kaupungin vuonna 1997 rakentama ns. ulkobaari, jossa "humput" - niin kuin pojaltani 1990-luvulla opin - saivat viettää aikaansa. Katetun oleskelutilan tuikkasi tuleen joku tuhopolttaja vuonna 2004, mutta ulkopöytä, rahit,wc ja roskalaatikko ovat vielä jäljellä. Ja oli siinä juotu tuoreeltaan kaljaakin, sillä pulloja oli vielä palauttamatta.

Ostarin edusta kertoo sitten toisenlaisesta todellisuudesta. Parkkipaikan vieressä on iso ja viihtyisä lasten leikkipuisto ja sen vieressä pieni Kangaslampi, jossa voi harrastaa myös retkeilyä julkisen taiteen pariin. Lammen rantapuistikossa on neljä Olli Salon veistämää arvoituksellista kivijärkälettä, joissa on erilaisia propelli- ja putkikuvioita; aiheistaan huolimatta ne ovat kuin vanhoja rituaaleissa käytettyjä kiviä. Kahdesta kaksiosaisesta teoksesta koostuvan vestoksen nimet ovat Putkisto I-II ja Propelli I-II.

Retki pohjoiseen Vuosaareen on siis varsin monipuolinen ja kokemisen arvoinen.

***

Kannelmäen ostoskeskus

Kannelmäen ostoskeskus (Vanhaistentie 1) on yksi Helsingin vanhimmista. Vuonna 1959 valmistuneen ostarin suunnitteli Erkki Karvinen. Ostari koostui alunperin neljästä erillisestä rakennuksesta ja kioskiparista. Eteläisin rakennus on sittemmin yhdistetty, ja muutoksia on muutenkin tehty runsaasti. Lisäksi ostari paloi melko pahasti uudenvuoden yönä 2001; sammutustöistä kertoviin kuviin voi tutustua Helsingin VPK:n kotisivuilla.

Ostari istuu varsin sujuvasti ympäristöönsä, ja Vanhaistentien puoleinen aukio istutuksineen ja veistoksineen korostaa sen sympaattista ilmettä. Kaupunginmuseon inventaariossa se on kuitenkin rankattu "ei-merkittävään" 3-luokkaan - tämä lienee siitä syystä, että muutoksia on tehty niin paljon. Mielestäni ostarin alueen tuottama fiilis on kuitenkin aika hieno, eikä esimerkiksi vanhoja kioskirakennuksia ole muilla ostareilla juurikaan säilynyt:

Lisärytmiä rakennuskokonaisuuteen tuo maaston muoto; etelän puolella rakennus on kaksikerroksinen. Voi tietenkin olla, että olen vain nostalginen, sillä etelän puolella totuin vierailemaan jo 1980-luvulla ensimmäisestä Volvo Amazon -rämästäni alkaen. Sama pakoputkikorjaamo toimii siellä edelleenkin.

Ostari on säilynyt varsin vireänä, mikä johtuu epäilemättä osin siitä, että pohjoispuolelle on noussut kaksi liikerakennusta lisää. Ostarilla toimii Posti, Nordea ja Alepa, terveyskauppa Ikivihreä, kukkakauppa Cardella, videovuokraamo Filmtown, Turvavyö Oy, Pakoputkihuolto Risto Tiittanen, Lasitusliike Help!, SOL Siivouspalvelut, Kannelmäen kukka, totopisteellinen R-kioski, Etelä-Kaarelan apteekki, parturi-kampaamo Kannelhius ja sitten tietysti ne pakolliset ravintolat sekä Kannelmäki Grilli. Helsingin kaupungin talous- ja suunnittelukeskuksen ostoskeskusselvityksessä vuodelta 2004 huomautetaan, että ravintola-asiakkaat tuppaavat aiheuttamaan häiriöitä mutta että "niihin on pyritty puuttumaan ajoissa".

Retkeilijä pääsee Kannelmäen ostarille keskustasta parhaiten Erottajalta bussilla 42; pysäkki on kumpaankiin suuntaan aivan ostarin edessä.

Aloitin ravintolatestauksen Pub Britanniasta, ja sitä ei ainakaan päiväsaikaan luonnehtisi häiriöpesäksi. Vuonna 1973 perustettu pub on jättimäisen iso ja myös hyvin siisti; lounasasiakkaita näytti olevan paljon, ja 6,80 maksaneet silakkapihvit houkuttelivat väsynyttä kulkijaa. Olut sen sijaan oli peräti 4,10, mikä lienee yksi kalleimmista ostarioluista Helsingissä. Silakkapihvien sijaan päätin kuitenkin muutaman päivän tauon jälkeen kokeilla kebabia. Ravintola Kannel on turkkilainen kebab- ja pizzapaikka, ja kanteleen sijaan siellä soi itämainen oud-luuttu. Lounastarjouksen riisikebab maksoi 6,00; vihannekset olivat tuoreita ja maukkaita, liha juuri siitä oikeanlaisesta vehkeestä tuoreeltaan höylättyä ja kastike hyvää:

Jälkiruokaoluen nautin 2 eurolla Lucky Barissa. Olen aiemmin todennut, että Kontulan ostarin Pub 94 on kuin maailmanloppu, mutta kyllä Lucky Bar taitaa sittenkin viedä voiton. Minua on myös aiemmin moitittu inhorealismista, mutta kyllä kyse on ihan kiihkottomasta realismista - tällaista elämä nyt vain on. Lucky Barin sisustus on huonokuntoisin ja epäsiistein, mitä koskaan olen Helsingissä bongannut. Asu alkaa jo ulkoa - heikkohermoisten ei kannata miettiä kovin tarkkaan sitä, mitä kuvan vasemman alanurkan kohdalla, hajonneen ikkunan luona on tuoreeltaan tapahtunut. Nautiskellessani oluttani viereisessä loosissa kaksi työtöntä keskusteli vaimojensa häijyydestä: toisen vaimo oli juuri silpunnut vaivalla täytetyn työttömyyskorvaushakemuksen "tuhannen pillun päreiksi". Toinen opetti: "Etkö sä vanhana merimiehenä tajua, ettei kapteenin puheille mennä koskaan muuten kuin silloin, kun on ihan oikeasti tärkeää asiaa."

Kannelmäen ostarilla voi slummailun lisäksi harrastaa onneksi myös taidetta. Ostarin edessä, istutusten keskellä on pienen vesialtaan reunalle - tai itse asiassa teoksen toinen kivipaasi on altaassa veden keskellä - sijoitettu varhainen abstrakti veistos. Harry Kivijärven veistos Kivet voitti vuonna 1964 ostarin veistoskilpailun, ja se pystytettiin vuonna 1965. Voin vain kuvitella sitä, kuinka moderni paikan henki Kannelmäen tuolloin valtasi.

***

Vuosaaren eteläinen ostoskeskus ja ns. Pikkuostari

On jotensakin kohtalon ivaa, että Helsingin ostareista se ainoa purettu on myös yksi niistä maineikkaimmista. Vuosaaren eteläisen ostoskeskuksen (Vuosaarentie 8) ja siihen yhdistyvät asuinrakennukset suunnitteli alunperin Viljo Revell. Revellin kuoltua vuonna 1964 hänen arkkitehtikumppaninsa Heikki Castrén vei suunnitelmat loppuun, ja ostari valmistui vuonna 1967. Asuin- ja liikerakennusten muodostamaa kokonaisuutta esiteltiin myös näyttelyssä Suomi rakentaa 1965-70. Kaupunginmuseon ostari-inventaariossa todetaan: "Ostoskeskuksella oli erityistä arkkitehtonista ja kaupunkikuvallista sekä lähiöhistoriallista arvoa". Ostari purettiin alkuvuodesta 2003. Kuva ostarista löytyy vaikkapa vallan mainiolta Albumit auki -sivustolta Kimmo Nylanderin ottamana.

Toinen, tavallaan ostariksi luokiteltava purettu kompleksi on Vuosaaren ns. Pikkuostari (Ulappasaarentie 2), entinen Raken liikekeskus, joka purettiin vuonna 2004. Sitä ei ole jostain syystä lainkaan noteerattu kaupunginmuseon vanhojen ostareiden inventaariossa Ostari - Lähiön sydän (2004), enkä ole saanut tarkempaa tietoa sen suunnittelijoista tai vaiheista. Tiivistä tietoa Vuosaaren kaikkien kolmen ostarin vaiheista löytyy Jukka Hoffrénin kotisivuilta.


Onneksi on olemassa ihmisiä, joilla on erikoisia harrastuksia, ja niinpä sain mahdollisuuden - ja luvan - käyttää Pikkuostarista kuvia, joita en itse ehtinyt ottamaan. Niissä kerrotaan surullista tarinaa siitä, kuinka ostari kuolee. Maailmalla ja nykyään myös Suomessa hylättyjen rakennusten uumenissa saattaa hiippailla ihmisiä, joiden ei ole tarkoitus tehdä mitään pahaa tai laitonta. He vievät mukanaan vain kuvia ja jättävät korkeintaan jalanjälkiä. Yksi hienoimmista hylkäämisen kulttuurihistoriaa kartoittavista suomalaisista sivustoista kantaa nimeä Silent Wall. Siellä voi tutustua Vuosaaren pikkuostarin loppuvaiheisiin ja moniin muihinkin mielenkiintoisiin kohteisiin. Kiitän sivuston ylläpitäjää avusta, jonka kautta tästäkin sivustosta tulee kokonaisuus.


***